Viikonloppuna englantilaista jalkapalloa nähdään niin Valioliigassa kuin FA Cupissa. Cup-puolella vuorossa on välierät neljän suurseuran välillä.

Alakerran loukkaantumisvaivat Chelsean riesana derbyvälierässä

FA Cupin lauantain ensimmäisessä ottelussa toisensa kohtaavat tämän kauden kovin kaksikko Chelsea ja Tottenham. Lontoolaisseuroista Spurs on ollut viime aikoina se kova kuntoisempi. Joukkue nimittäin porskuttaa kahdeksan ottelun voittoputkessa.

Chelsea puolestaan on kärsinyt viime aikoina kaksi tappiota Crystal Palacelle ja Manchester Unitedille. Samalla ero sarjataulukossa on kaventunut neljään pisteeseen.

Chelsean alakertaa verottavat ottelun alla mahdolliset poissaolot. Ykkösvahti Thibaut Courtois seurasi sivusta viime sunnuntain United-tappion ja pelaaminen lauantainakin on epävarmaa. Loukkaantumisvaivoja on ollut myös laitapuolustaja Marcos Alonsolla. Lisäksi toppari Gary Cahill kärsii mystisestä viruksesta.

Tottenhamin pelaajista avausmiehistä sivussa on vain laitapuolustaja Danny Rose. Muita poissaolijoita ovat kakkosvahti Michel Vorm, keskikenttäpelaaja Harry Winks ja laituri Érik Lamela.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset menivät Valioliigassa tällä kaudella tasan. Kumpikin kaatoi toisensa kotonaan.

– He ovat sarjan paras fyysinen joukkue. Kaikki 11 pelaajaa ovat hirviöitä. Rakastan sitä joukkuetta, Chelsea-toppari David Luiz kehui Spursin kivenkovaa avausta Evening Standardille.

Chelsean ongelmana on ollut viime aikoina myös ykköskärki Diego Costan tehottomuus, sillä espanjalaisen kuiva kausi on ehtinyt venyä jo viiden ottelun mittaiseksi. Harry Kanen tehtyä viime kierroksella paluumaalinsa Son Heung-Minin porskuttaessa hurjassa maalivireessä Spursin leirissä, myös Bluesin kärjeltä kaivataan tehoja.

Bournemouthissa isot pisteet pelissä

Viikonlopun valioliigapeleistä poimimme tällä kertaa putoamiskamppailun. Bournemouth isännöi sarjanousija Middlesbrough’ta.

Ennakkoon odotettavissa on kahden hyvin erilaisen joukkueen kohtaaminen. Eddie Howen Bournemouth nojaa aktiivisempaan ja hyökkäävämpään jalkapalloon. Middlesbrough puolestaan tiiviiseen puolustuspeliin ja maalivahtiinsa Victor Valdésiin.

Bournemouthilla on mennyt viime aikoina taas heikommin. Takana on kaksi tasapeliä ja tappiot kärkikaksikko Chelseaa ja Tottenhamia vastaan. Boro taas ei ole voittanut Valioliigassa viimeiseen seitsemään otteluun.

Vierasjoukkueella on myös Valioliigan surkein tehtyjen maalien saldo. Joukkue on tehnyt koko kauden aikana vain 23 maalia. Vertauksena maalipörssin ykkösnimi Romelu Lukakulla on yksinään enemmän osumia (24).

Bournemouthilla ongelmat eivät suinkaan ole olleet hyökkäyspäässä. Kirsikat on tehnyt viimeiseen viiteen otteluun viisi maalia, mutta myös päästänyt pelkästään edelliseen kolmeen peliin hurjat yhdeksän maalia. Kärkipäässä suurin vastuu maaleista on ollut 13 osumaa paukuttaneella Joshua Kingillä. Nopealta norjalaiselta voidaan odottaa tehoja myös lauantaina.

Bournemouth koki viime kierroksella takaiskun ja menetti Tottenhamia vastaan keskikentän ankkurinsa Jack Wilsheren sairastuvalle. Wilsheren lisäksi sivussa ovat hyökkääjä Callum Wilson, keskikenttäpelaaja Andrew Surman ja kakkosvahti Adam Federici.

Borolle harmeja tuottaa Valdésin pienet loukkaantumisvaivat. Aloittavan maalivahdin pelaaminen lauantaina on epävarmaa. Varmasti sivussa on vain laitapuolustaja Fabio.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Boron 2-0-voittoon. Uusi voitto Bournemouthista nostaisi joukkueen parhaimmillaan kolmen pisteen päähän säilymisestä.

– Molemmat joukkueet haluavat epätoivoisesti voittaa. Sen pitäisi tehdä ottelusta melkoinen spektaakkeli. Toivottavasti pystymme kääntämään sen eduksemme. Bournemouth-luotsi Eddie Howe ennakoi seuran verkkosivuilla.

Valioliigan kierros 34

lauantai

Bournemouth-Middlesbrough klo 17:00
Hull-Watford klo 17:00
Swansea-Stoke klo 17:00
West Ham-Everton klo 17:00 (Viasat)

sunnuntai

Burnley-Manchester United klo 16:15 (Viasat)
Liverpool-Crystal Palace klo 18:30 (Viasat)

tiistai

Chelsea-Southampton klo 21:45 (Viasat)

FA Cupin välierät

lauantai

Chelsea-Tottenham klo 19:15 (Viasat)

sunnuntai

Arsenal-Manchester City klo 17:00 (Viasat)