Real Madrid ja Manchester United ovat neuvotelleet pelaajasiirrosta, mikäli Radio Caracolia on uskominen. Kolumbialainen radioasema tietää kertoa, että James Rodríguez siirtyy Unitediin. Radioaseman tiedoista on uutisoinut Espanjassa muun muassa madridilaislehti AS.

Radio Caracolin tiedot eivät jää pelkästään seurasiirron tasolle. Lähteestä kerrotaan myös, että siirrosta tiedotetaan sunnuntaina, kun Real on pelannut kauden viimeisen sarjaottelunsa. Tai siis United tiedottaa. Real aikoo ilmeisesti tiedottaa kaupasta vasta Mestarien liigan finaalin jälkeen.

Mikäli radioaseman tiedot pitävät paikkansa, voitaneen puhua jättikaupasta. Madridilaismedian mukaan Real nimittäin vaatii Rodríguezista noin 75 miljoonan euron korvausta – siis samaa, jonka se itse maksoi Rodríguezista Monacolle kolme vuotta sitten.

25-vuotiaalla pelintekijällä on ollut koko Los Blancos -uransa ajan vaikeuksia mahtua avauskokoonpanoon. Tämän kauden La Ligassa Rodríguez on Realin peliaikavertailussa vasta sijalla 18. Tehoja on silti syntynyt kahdeksan maalin ja kuuden maalisyötön verran. Unitedissa Rodríguez jakaisi noilla tehoilla maalisyöttöjen kärkipaikan ja olisi kakkonen maalipörssissä.

Rodríguezin tarina muistuttaa aika lailla Ángel di Maríaa. Samana kesänä kun Rodríguez hankittiin Realiin uutena Galácticona, epäsuosioon ajautunut di María kaupattiin 75 miljoonalla eurolla Manchester Unitediin. Nyt Rodríguezille on käymässä samoin.