Manchester Unitedin ja Real Madridin välillä tapahtuu. James Rodríguezin siirtyminen Valioliigaan alkaa näyttää hyvinkin todennäköiseltä.

Kolumbialainen Radio Caracol kertoi jo, että United tiedottaisi kaupasta tulevana sunnuntaina Realin viimeisen sarjapelin jälkeen. Nyt Sky Sports on yhtynyt siinä mielessä laulukuoroon, että sen tietojen mukaan Real on tarjonnut Rodríguezia Unitedille.

Madridilaismedian tietojen mukaan Real sallisi Rodríguezin lähdön, jos jokin taho löisi pöytään 75 miljoonaa euroa – siis saman summan, jolla Real osti Rodríguezin Monacosta kolme vuotta sitten. Skyn sisäpiirinlähteistä tulevien tietojen mukaan tilanne on nyt se, että Real näyttää siirrolle vihreää valoa, jos United tarjoaa noin 50 miljoonaa puntaa (59 miljoonaa euroa).

25-vuotiaan Rodríguezin sopimus umpeutuu kesällä 2020. Pelintekijällä on ollut koko Real-taipaleen ajan vaikeuksia mahtua avauskokoonpanoon. Tällä kaudella pelejä on kertynyt kaikki kilpailut mukaan lukien 32, mutta minuutteja vain 1800. Se vastaa tasan 20:ntä täyttä ottelua. Siitä huolimatta tehot ovat olleet kohdallaan, sillä Rodríguezille on kirjattu 11 maalia ja 13 maalisyöttöä.