Liverpoolin valioliigakausi päättyi sunnuntaina voittoon Middlesbrough’sta. Sen myötä joukkue selvitti tiensä Mestarien liigan karsintoihin, joten pelaajilla ja kannattajilla oli syytä juhlaan.

Varsinaisiin lomatunnelmiin pelaajat eivät kuitenkaan vielä päässeet, koska seuraava ottelu oli kirjattu jo keskiviikolle. Eikä vieraspelireissun pituus ollut ihan tavanomainen, sillä Liverpool pelasi reilun 17 000 kilometrin päässä Sydneyssä, jossa se kohtasi tuoreen Australian mestarin Sydney FC:n.

Ottelu oli osa nykyaikaista markkinointikäytäntöä, ja stadionilla hoilattiinkin ”You’ll Never Walk Alone” rutiinilla, punaisissa paidoissa. Katsomossa oli enemmän vieraiden kuin isäntien kannattajia. Varmemmaksi vakuudeksi nostalgikkojenkin nälkä tyydytettiin, kun Liverpoolin kokoonpanoon oli otettu mukaan Steven Gerrard, Jamie Carragher, Steve McManaman ja Daniel Agger.

Vanhat herrat Gerrard ja McManaman pukivat taas tutut nutut ylleen. Kuva: Getty Images

Turismille ei jäänyt runsaasti aikaa, sillä Liverpoolin visiitti Australiaan kestää vain 36 tuntia. Joukkue saapui maahan keskiviikkoaamuna, vilkaisi maineikasta oopperataloa, piti nimikirjoitusten jakotilaisuuden ja lähtee paluulennolle jo torstai-iltana. Manageri Jürgen Klopp ei väittänytkään pelaajien varsinaisesti puhkuneen intoa reissun alla.

– Koska minä olen pomo, he eivät nurisseet liikoja. Näin kuitenkin heidän silmistään, että he olisivat tehneet mieluummin jotain muuta, Klopp totesi Guardianin mukaan.

Liverpool voitti ottelun 3-0 Daniel Sturridgen, Alberto Morenon ja Roberto Firminon maaleilla. Lopputulos oli Kloppin mukaan kuitenkin toissijaista, sillä matkan päätarkoitus oli kumartaa seuran globaalille kannattajakunnalle.

– Olemme täällä esitelläksemme itseämme ja Liverpool FC:n. Olemme kiitollisia siitä, että Sydney FC antoi meille tämän tilaisuuden kaksi viikkoa oman kautensa päättymisen jälkeen, Klopp totesi.

– Olemme todella kiitollisia tuesta. Siksi olemme täällä. Olisimme voineet olla jo lomalla, mutta tulimme tänne, koska halusimme olla yhdessä Liverpoolin kannattajien kanssa.

Ennen ottelua vajaat 73 000 paikalle saapunutta katsojaa sekä molemmat joukkueet pitivät yhdessä hiljaisen hetken Manchester Arenan terrori-iskun uhrien muistolle.