Manchester Unitedin kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi tällä kaudella noussut Wayne Rooney sanoo, että hänellä on useita tarjouksia ensi kaudeksi.

– Pöydällä on paljon tarjouksia, sekä Englannissa että ulkomailla, ja siitä asiasta minun pitää tehdä päätös, Rooney totesi The Guardianin haastattelussa.

– Minulla on päätöksiä tehtävänä nyt muutaman seuraavan viikon aikana, joten puhun perheeni kanssa ja teen sitten päätökseni.

Manageri José Mourinho toivoo, että Rooney jatkaisi seurassa. Unitedin avainpelaajien joukosta pudonnut Rooney aikoo tehdä päätöksensä jalkapallon ehdoilla.

Tänä vuonna en ole missään vaiheessa murjottanut tai antanut pääni pudota. Olen ymmärtänyt, mikä oli parasta joukkueelle.

– Olen pelannut kahdessa valioliigaseurassa, Evertonissa ja Unitedissa. Ne ovat ainoat valioliigaseurat, joissa aion pelata.

Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen ykköspyssy korostaa, että hän panee aina joukkueen edun oman edun edelle.

– Tänä vuonna en ole missään vaiheessa murjottanut tai antanut pääni pudota. Olen ymmärtänyt, mikä oli parasta joukkueelle. Olen yrittänyt auttaa, kun manageri peluutti minua. Tietysti haluan pelata. Haluan tietysti olla kentällä.

Lähde: Goal.com