Inter-pomo Piero Ausilio vahvistaa, että Manchester United on kroatialaisen laitapelaajan Ivan Perišićin perässä.

Perišić, 28, viimeisteli kauden 11. liigamaalinsa Serie A:n päätöskierroksen kamppailussa Udinesea vastaan. Milanolaisseura haluaisi pitää kiinni miehestä.

– (United) ei ole tehnyt meille virallista tarjousta Perišićistä, mutta kiinnostus on olemassa. Haluamme parantaa Interiä, ja siitä syystä meillä ei ole tästä hetkestä lähtien yhtään myytävissä olevaa tai ei-myytävissä olevaa pelaajaa, Ausilio toteaa.

– Tiedämme, että joukkueessamme on jo monta Perišićin kaltaista tärkeää pelaajaa. Ennen kuin päätämme myydä hänet, meidän on ajateltava sitä, mikä on parasta Interin kannalta, hän jatkaa.

Ennen kuin päätämme myydä hänet, meidän on ajateltava sitä, mikä on parasta Interin kannalta.

– Mielestäni meillä on hyvä joukkue tai ehkä jopa parempi joukkue kuin useimmilla joukkueilla, jotka päätyivät meidän yläpuolellemme. Emme tarvitse kovin paljon. Aiomme ehdottomasti tehdä joitakin hankintoja, mutta ensin meidän on katsottava, mitä uusi valmentajamme haluaa.

Stefano Piolin erottanut Inter ei ole vielä julkistanut uuden luotsinsa nimeä. Yhtenä vahvana ehdokkaana on pidetty Roman Luciano Spallettia.

Lähde: FourFourTwo