Stoken Xherdan Shaqiria ei voi syyttää ainakaan itseluottamuksen puutteesta. Sveitsin maajoukkuepelaaja uskoo, että sijalle 13 kauden 2016-17 Valioliigassa sijoittuneella Stokella on mahdollisuus todella suuriin saavutuksiin.

– Yritän nostaa joukkuettani huipulle johtajana. Tahdon jälleen pelata pokaaleista ja osallistua Mestarien liigaan, Shaqiri kertoi The Sunille.

Stoke on edellisen kerran pelannut europelejä kaudella 2011-12 Tony Pulisin johdolla. Shaqiri ei pitänyt mahdottomuutena, että Stoke yltäisi tulevaisuudessa jopa Leicesterin tavoin yllätysmestaruuteen.

– Pystymmekö tekemään Leicesterit? Kyllä. Se on mielestäni mahdollista.

Urallaan Bayern Münchenin ja Internazionale Milanin kaltaisia suurseuroja edustaneen Shaqirin mielestä nyt tulee vahvistaa joukkuettaan mahdollisimman paljon ennen uuden kauden alkua.

– Viime kautemme oli ylä- ja alamäkiä. Nyt tahdomme iskeä kesän aikana. Johtokunnan tulee vahvistaa joukkuetta. Muutkin tekevät niin.