Arsenalin tiedetään jääneen paitsi useasta huippujalkapalloilijasta vuosien varrella seurajohdon empimisen tai nuukailun takia. Nyt listaan voidaan lisätä nimi Eric Dier, jonka Arsenal olisi voinut saada edulliseen hintaan vuonna 2012, mutta seuran päättäjille ei kelvannut.

Englannin maajoukkueen vakiokalustoon nykyisin kuuluva Dier aloitti uransa Sporting Lissabonissa, josta hän siirtyi Tottenhamiin vuonna 2014. Englannissa Dierista on kehittynyt yksi sarjan parhaista yleispelaajista, joka on tehnyt hyvää jälkeä niin keskikentällä kuin keskuspuolustuksessakin.

Nyt 23-vuotias Dier on liitetty huhuissa Manchester Unitediin, ja siirtosummaksi povataan 46,7 miljoonaa euroa. Se merkitsisi Spursille massiivista voittoa, sillä Tottenham maksoi Dierista kolme vuotta sitten vain viisi miljoonaa euroa.

Arsenalin entinen kapteeni Tony Adams on paljastanut The Timesin haastattelussa, että Dier oli saatavilla samaan hintaan myös Tykkimiehille, joille hän itse pelaajaa suositteli. Arsenal kuitenkin valitsi toisen, kalliimman pelaajan.

– Suosittelin Eric Dieria Arsenalille. Valmensin Noel Blaken kanssa Englannin alle 19-vuotiaiden joukkuetta vuonna 2012 ja soitin Arsenalin scoutille Steve Rowleylle. Sanoin hänelle: ”Dier on heittämällä parempi kuin kukaan muu Englannin pelaaja tällä leirillä. Toimikaa heti. Viisi miljoonaa euroa”, Adams kertoo suostutteluistaan.

– Tiesin Sportingin pyytämästä ulosostoklausuulista. Steve sanoi, että Arsenalin Portugalin scoutin mukaan Dier näytti verkkaiselta, joten Arsenal ei tarttunut tarjoukseen. Sen sijaan he hankkivat Calum Chambersin 19,4 miljoonalla eurolla.

Dieria vuotta nuorempi Chambers ei ole pystynyt lyömään itseään kunnolla läpi Arsenalissa. Päättyneen kauden Chambers pelasi lainalla Middlesbrough’ssa.

– Spurs sai Dierin ja teki hänestä keskikenttämiehen. Ehkä hän ei ole kovin aggressiivinen, mutta ei modernissa pelissä tarvitsekaan. Luultavasti hänestä tulee vielä täydellinen toppari, Adams päättää.