Yaya Sanogon vaikeat vuodet Arsenalissa ovat tulossa päätökseensä. 24-vuotias ranskalaishyökkääjä vakuuttaa aikansa Tykkimiehessä olevan ohi.

– Olen vapaa. Tämä seikkailu päättyy nyt. Vasen pohkeeni on parantunut. Se piti minut sivussa melkein seitsemän kuukautta. Palasin tammikuussa tänne ja pystyin pelaamaan Arsenalin reserveissä. Se oli loukkaantuneena todella vaikeaa. Olit henkisesti yksin. Kukaan ei ollut tukenasi, Sanogo kertoi L’Equipelle.

Sanogo siirtyi Arsenaliin vuonna 2013 Auxerresta, mutta teki 20 otteluun neljän vuoden aikana vain yhden maalin. Loukkaantumiskierteistä kärsinyt ranskalainen kävi myös neljällä lainapestillä viimeisimpänä Charlton Athleticissa.

Ennen Charltonia Sanogo nähtiin lainalla myös Crystal Palacen ja Ajaxin riveissä. Serie A -seura Genoan on puhuttu olevan kiinnostunut hyökkääjästä.