Englannin maajoukkueeseen maaliskuussa palannut 34-vuotias Jermain Defoe vahvisti tiistaina käytännössä tulevan seuransa. Päättyneellä kaudella 15 pääsarjamaalia tehnyt kärkimies jäi ilman seuraa, kun Sunderland putosi Valioliigasta.

Defoe myönsi haastattelussa, että hänen siirtonsa viime kaudella yhdeksänneksi sijoittuneeseen Bournemouthiin etenee. Lääkärintarkastuskin on jo takanapäin.

– No, kyllä siirto tapahtuu. Monet tietysti tietävät siitä jo. Kävin lääkärintarkastuksessa ja sanoin, että lomani jälkeen heinäkuussa kaikki tietävät siitä joka tapauksessa, Defoe totesi BBC:n mukaan.

Defoella on myös historiaa Bournemouthista, sillä hän pelasi seurassa jo kaudella 2000-2001, kun ”Kirsikat” pelasivat vielä kolmannella sarjaportaalla. Teini-ikäinen Defoe teki 29 ottelussa 18 maalia, ja onnistui historiallisesti maalinteossa kymmenessä ottelussa peräkkäin.

Sky Sportsin mukaan Defoe ja Bournemouth ovat sopineet kolmevuotisesta kontrahdista, joka takaa Defoelle 60 000 punnan (68 600 euron) viikkoansiot. Siirtokorvausta Bournemouthin ei tarvitse Sunderlandille maksaa.

Defoe on paraikaa maajoukkueen mukana valmistautumassa otteluihin Skotlantia ja Ranskaa vastaan. Vahvistus siirrolle saadaan vasta maaotteluiden jälkeen.

– Haluan nyt keskittyä Englannin kahteen otteluun. Bournemouthista on puhuttu paljon. Seura on luonnollisesti joka tapauksessa lähellä sydäntäni. Olin siellä poikana. Taisin olla 18 ja lainalla West Hamista, Defoe muisteli.

– Se on erityinen paikka, jossa on mahtava valmentaja (toim. huom. Eddie Howe). Joukkue on pärjännyt hienosti lähtökohtiinsa nähden.