Entinen huippupelaaja John Barnes kritisoi ex-seuransa Watfordin toimintatapoja, kertoo Hertfordshire Mercury.

Barnes pitää Hornetsin nykyistä mallia ”selittämättömänä”. Hänen mielestään on vain ajan kysymys, milloin sen menestys päättyy.

Watford pestasi luotsikseen Marco Silvan ja aloittaa jo kolmannen peräkkäisen kautensa uuden valmentajan johdolla.

– Watford on maan epätavallisin seura. He todella ovat sitä. Heidän filosofiansa ja viime vuosien tekojensa pitäisi olla esimerkki siitä, mitä ei tulisi tehdä selviytymisen eteen. Jotenkin he kuitenkin ovat, Barnes sanoo brittiläiselle vedonlyöntitoimistolle.

– Heillä on pelaajia lainassa, heillä on ollut paljon managereita, yksikään pelaajista ei ole sitoutunut seuraan. Se ei ole resepti vakaudelle, se on epävakaa seura, hän jatkaa.

– En tiedä, kuinka he ovat pysyneet sarjassa. Minun sanottava, etten usko heidän pystyvän jatkamaan sillä tavalla ja menestymään. Heidän on saatava toimintaan jonkin verran vakautta.

Barnes on huolissaan muun muassa siitä, kuinka Watfordin tulokset ovat romahtaneet keväällä kahden viimeksi kuluneen kauden aikana.