Kesäkuu alkaa olla puolivälissä. Englannissa siirtoikkuna aukesi virallisesti viime perjantaina, mutta jo nyt on tehty useita kauppoja. Hankintoihin on käytetty yhteensä jo 158 miljoonaa euroa, mutta myös joitain merkittäviä myyntejä on nähty.

Useampi iso hankinta

Aktiivisin riehuja siirtomarkkinoilla on toistaiseksi ollut Manchester City. Valioliigan kolmossija ei selvästi miellyttänyt. Joukkuetta on jo nyt vahvistettu Bernardo Silvalla ja Edersonilla. Laitahyökkääjä Silva ostettiin Monacosta 50:llä ja maalivahti Ederson Benficasta 40 miljoonalla eurolla.

Cityssä ovet ovat käyneet myös toiseen suuntaan. Kauden päätteeksi ilmoitettiin, että Pablo Zabaletan, Willy Caballeron, Gaël Clichyn, Jesús Navasin ja Bacary Sagnan sopimuksia ei jatketa. Zabaleta pelaa ensi kaudella West Hamissa, muiden kuviot ovat vielä auki. Lisäksi City myi nuoren Enes Ünalin Villarrealiin.

Naapuriseura Manchester United on toistaiseksi tehnyt yhden merkittävän kaupan. Benficasta napattiin lupaava toppari Victor Lindelöf 35 miljoonalla eurolla. Ainakin hyökkäyspäähän odotetaan vielä ykköskorin vahvistusta, sillä Zlatan Ibrahimovicin sopimusta ei jatkettu. Huhuissa on vahvimmin pyörinyt Álvaro Moratan nimi.

Melko merkittävänä kauppana voi pitää myös sitä, että Bournemouth osti Asmir Begovicin Chelseasta 11,5 miljoonan euron hintaan.

Chelsea ja Spurs myyntikannalla

Chelsea on myynyt Begovicin lisäksi muitakin. Juan Cuadrado lähti Juventukseen 20:llä, Christian Atsu Newcastleen 7,5 miljoonalla eurolla ja lupaava Dominic Solanke Liverpooliin toistaiseksi tuntemattomalla korvauksella. Lisäksi seuralegenda John Terry jäi ilman jatkosopimusta, ja hyökkääjä Diego Costa vaihtaa maisemaa. Tässä vaiheessa ei tiedetä, missä Terry ja Costa pelaavat ensi kaudella.

Siinä missä hallitseva mestari on toistaiseksi vain myynyt pelaajiaan, sama tilanne on hallitsevalla hopeamitalistilla Tottenhamilla. Spurs kauppasi Nabil Bentalebin Schalkeen (19 milj. euroa) ja Federico Fazion Romaan (3,2 milj. euroa).

Nousijajoukkueista Newcastle aktiivisin

Kaikki kolme nousijaa on tehnyt jonkinlaisia liikkeitä siirtomarkkinoilla. Aktiivisin on toistaiseksi ollut Newcastle, joka osti Atsun Chelseasta. Kiinalaisomistukseen huhuiltu seura on tässä vaiheessa kuitenkin plussalla, sillä Florian Thauvin kaupattiin Marseilleen. Lisäksi Sammy Ameobi jäi ilman sopimusta.

Suomalaisittain kiinnostanee Brightonin maalivahtitilanne. Joukkueen ykkösmaalivahti David Stockdale lähtee Birminghamiin ja kolmosvahti Casper Ankergren lopetti uransa. Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa Niki Mäenpää on joukkueen ainoa mitat täyttävä maalivahti. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää todennäköiseltä, että Brighton hankkii markkinoilta uuden ykkösvahdin.

Huddersfield on puolestaan ostanut Elias Kachungan ja päästänyt Joe Murphyn sekä Kyle Dempseyn ilmaisilla siirroilla pois.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Kaiken kaikkiaan valioliigajoukkueet ovat ehtineet tänä kesänä käyttää pelaajahankintoihin 158 miljoonaa euroa. Myynneistä on puolestaan kilahtanut seurojen kassoihin 97 miljoonaa.

Pienempiä kauppoja tehtäneen vielä rutkasti, mutta isompiakin on luvassa. Kuten sanottu, Costan lähteminen on jo varmaa. Hänen tilalleen on uumoiltu Evertonin Romelu Lukakua. Everton puolestaan on hyvin lähellä Jordan Pickfordin hankkimista 34 miljoonalla eurolla. Moratan siirtyminen Unitediin saatetaan vahvistaa piakkoin, ja sitten on vielä muun muassa tapaus Alexis Sánchez. Ja Sandro Ramírez. Ja Davy Klaassen. Ja Ross Barkley. Ja paljon muita.


Pysy kärryillä Valioliigan siirtomarkkinoista. Siirtouutiset, huhut, potentiaalisimmat kaupan kohteet sekä KAIKKI toteutuneet kaupat ja sopimukset erikoissivullamme.