Meneillään olevassa Confederations Cupissa on pelattu toistaiseksi neljä ottelua. Pelitapahtumien keskiössä on ollut merkittävä kokeilu, joka sallii tuomaristolle mahdollisuuden tarkistaa täpärät maalitilanteet videolta.

Kokeilua voi pitää menestyksekkäänä, sillä jo turnauksen ensimmäisinä päivinä videotuomareilla on ollut kosolti töitä. Venäjällä on pelattu todellista senttipeliä, sillä niin monta täpärää tilannetta on muuttunut videohuoneessa maaliksi tai hylätyksi maaliksi lähinnä niukkojen paitsiotilanteiden myötä.

Mullistava sääntöuudistus lienee matkalla ensi kesän MM-kisoihinkin, sillä se on saanut enimmäkseen hyväksyntää ja kiitosta osakseen. Kriittiset äänenpainot ovat olleet vähemmistössä, ja useimmat ihmettelevätkin, miksei videotarkistusta ole otettu jo aiemmin käyttöön.

Tähän joukkoon lukeutuu myös Arsenalin manageri Arsène Wenger. Ranskalaisveteraanin mieleen tulee useitakin otteluita, joissa lopputulos olisi voinut olla Tykkimiesten kannalta suotuisampi, jos jo tuolloin olisi ollut mahdollista tarkistaa täpärät tilanteet pysäytyskuvasta.

– Tärkeimpänä mieleeni tulee Barcelonan tasoitusmaali vuoden 2006 Mestarien liigan finaalissa. Se maali oli paitsio, ja johdimme peliä 1-0 30 minuuttia ennen loppua, Wenger sanoi Arsenal Playerin haastattelussa.

– Sitä pokaalia minä jäin kaipaamaan, joten se on minulle kaikkein tärkein väärin mennyt päätös.

Wengerin mieleen nousee myös pari tilannetta, joissa Arsenal-pelaajan saama ulosajo on ollut managerin mielestä kyseenalainen.

– Toiseksi valitsen Robin van Persien saaman toisen varoituksen Barcelonassa vuonna 2011. Pelasimme erittäin vahvaa joukkuetta vastaan, eikä sitä ratkaisua ollut helppo hyväksyä. Ulosajo käytännössä tappoi mahdollisuutemme, Wenger lataa.

Tänä keväänä Arsenal hävisi Bayern Münchenille Mestarien liigan neljännesvälierissä armottoman tylysti yhteismaalein 2-10. Yksi väärä päätös tuskin otteluparia ratkaisi, mutta silti Wengerille jäi pelistä jotain hampaankoloon.

Laurent Koscielny ajettiin ulos rankkaritilanteessa, jossa Robert Lewandowski oli paitsiossa. Nämä tulivat nyt mieleeni, mutta ehkä unohdin monia, monia, monia muita.

Lähde: Sky Sports