ESPN uutisoi, että Everton on tehnyt 27 miljoonan punnan tarjouksen Swansean keskikenttäpelaaja Gylfi Sigurdssonista.

Swansea on lähteen tietojen mukaan hylännyt tarjouksen.

27-vuotias Islannin maajoukkuepelaaja teki viime kaudella 9 osumaa ja antoi 13 maaliin johtanutta syöttöä. Sigurdssonin perässä kerrotaan olevan myös hänen entinen seuransa Tottenham.

Pelaaja teki viime kesänä uuden neljän vuoden sopimuksen ja hän kertoi toukokuussa, ettei tahdo pois nykyisestä seurastaan.

– Tein sopimuksen kesällä, jota minulla on jäljellä vielä kolme vuotta.

– En yritä lähteä täältä. En tahdo pelata muualla.