– Seura on iloinen ilmoittaessaan, että Ryan Sessegnon on allekirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Fulhamin kanssa.

Näin alkoi lontoolaisjoukkueen ilmoitus virallisilla verkkosivuillaan.

Viime kuukautena 17 vuotta täyttänyt Sessegnon lienee siis päättänyt, että tahtoo pysyä Mestaruussarjassa pelaavan Fulhamin mukana myös kaudella 2017-18.

Laitapuolustajan sopimus kestää vuoteen 2020, mutta sinne asti pelaaminen Ennglannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla lienee mahdotonta. Nuorukainen herätti viime kauden otteillaan lukuisten suurseurojen kiinnostuksen.

Liverpoolin ja Tottenhamin kerrottiin useissa lähteissä olevan pelaajan tavoittelu -kilpailun kaksi voittajaehdokasta, mutta tuohon kilpaan tuli sopimuksen myötä monta uutta kierrosta.

Sessegnon teki debyyttikaudellaan laitapuolustajalle uskomattomat tehot. Kaikki kilpailut mukaan lukien 31 ottelussa osumia syntyi seitsemän ja maaliin johtaneita syöttöjä viisi.