Manchester United tavoitteli viime keväänä loppuun saakka lupaavaa portugalilaisnuorukaista Renato Sanchesia, mutta kalkkiviivoilla Bayern München vei Sanchesin välistä. Keskikenttäpelaaja loisti siirtonsa jälkeen Portugalin EM-kultaa voittaneessa A-maajoukkueessa, ja lokakuussa hänet palkittiinkin Euroopan parhaalle nuorelle futaajalle myönnettävällä Golden Boy -palkinnolla.

Kausi Bayernissa on kuitenkin ollut vaikea. Roolia tuskin löytyy ensi kauden joukkueestakaan, joten Baijerissa kuunnellaan nyt muiden seurojen tarjouksia. Bayernin luotsi Carlo Ancelotti onkin vihjaissut, että myös siirto Manchester Unitediin on tänä kesänä mahdollinen.

Skenaario ei ole siksikään epärealistinen, että myös United-manageri José Mourinho on puhunut maanmiehestään kehuvaan sävyyn. Mourinho totesi myös viime kesänä, että mikäli hän olisi ollut jo keväällä Unitedissa, ei seura olisi menettänyt Sanchesia Bayernille.

– Sanches ei saa tarpeeksi minuutteja Bayernissa, joten olemme valmiita neuvottelemaan lainapestistä ja kenties muustakin, Bayern Münchenin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge totesi äskettäin.

Italiassakin Sanchesin kyvyt on huomattu, ja etenkin AC Milanin on kerrottu tavoittelvan nuorukaista. Rummenigge on ilmoittanut suojattinsa olevan saatavilla 48 miljoonalla eurolla.

Ancelotti myöntää United-siirronkin olevan mahdollinen.

– Tällä hetkellä Sanches treenaa meidän kanssamme. Meidän pitää tehdä päätös. Siirto voi olla mahdollinen, mutta hän saattaa jäädä ensi kaudeksi myös meille, Ancelotti toteaa ja jatkaa kommenteilla niin ikään Unitediin yhdistetyn Arturo Vidalin tilanteesta.

– Vidal ei lähde Unitediin missään tapauksessa. Hän on meidän pelaajamme ja luotan häneen suuresti.

Lähde: Independent