Chelsea hävisi kilpailun Real Madrid -puolustaja Danilosta Manchester Citylle. Nyt espanjalaismedia Sport uutisoi, että brasilialaisen City-siirron varmistuttua, Antonio Conte on kääntänyt katseensa FC Barcelonan Sergi Robertoon.

25-vuotiaan espanjalaisen pelipaikka on alunperin keskikentän keskustassa, mutta Luis Enrique peluutti häntä säännöllisesti myös oikeana laitapuolustajana. Rooleista jälkimmäisen uskotaan olevan se, mihin Conte miestä kaavailee.

Roberto on edustanut koko uransa Barcelonaa. Hän on edellisen kerran tehnyt jatkosopimuksen vuonna 2014. Tuossa sopimuksessa on lähteen mukaan 40 miljoonan euron ulosostoklausuuli, jonka Chelsean uutisoidaan olevan valmis maksamaan.

Roberto pelasi Barcelonan paidassa viime kaudella yhteensä 47 ottelussa. Hän syötti kuusi osumaa ja teki yhden maalin, joka oli yksi viime kauden ikimuistoisimmista. Roberto teki Mestarien liigan ottelussa Paris Saint-Germainia vastaan 6-1 -maalin jatkoajan viimeisillä hetkillä. Tuon osuman myötä katalonialaisseura pudotti PSG:n jatkosta, vaikka se oli hävinnyt ensimmäisen osaottelun 4-0.