Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy on antanut vastauksia lontoolaisseuran vaisuuteen siirtomarkkinoilla. Spurs ei ole vielä hankinnut ainuttakaan vahvistusta, vaikka kilpailijat ovat värvänneet uusia tähtiä moninkerroin.

Levyn mukaan manageri Mauricio Pochettino on valmis antamaan ennemmin mahdollisuuksia akatemian pelaajille.

– Jos emme löydä pelaajaa, joka voi todella tehdä vaikutuksen, hän antaa ennemmin akatemian pelaajille mahdollisuuksia. Akatemia on tärkeä, sillä voimme tuottaa omat pelaajamme. Meidän ei täydy maksaa 22-45 miljoonaa euroa pelaajasta. Omalla kasvatilla on myös suhde seuraan, Levy perusteli New Yorkissa Sky Sportsille.

Tottenham on toistaiseksi myynyt runkopelaajistaan Kyle Walkerin Manchester Cityyn. Muuten joukkue on saanut pidettyä avainmiehensä.

Levy kritisoi myös Valioliigan sisällä liikkuvia siirtosummia.

– Se ei tule kestämään. Varsinkaan Valioliigan sisällä maksettavat siirtosummat eivät tule tuottamaan pitkällä tähtäimellä. Jos joku käyttää enemmän rahaa kuin pystyy tienaamaan, se tulee jossain vaiheessa omaan nilkkaan, puheenjohtaja suomi.