Sky Sports uutisoi, että 26-vuotiaan Virgil van Dijkin siirto Liverpooliin vaikuttaa erittäin todennäköiseltä.

Pelaajan lähtöhaluista kertoo se, että hän ei ole mukana Southamptonin harjoitusleirillä Ranskassa, koska tahtoo pelata ensi kauden muualla. Lähde kertoo, että miehen lähipiiri on vahvistanut, että Liverpool on Hollannin maajoukkuepelaajan ykkösvaihtoehto.

Myös Liverpoolin kiinnostuksessa ei ole mitään epäselvyyttä. Se tavoitteli Van Dijkia jo aikaisemmin tänä kesänä, mutta joutui keskeyttämään neuvottelut ja pyytämään Southamptonilta anteeksi, koska ei ollut noudattanut siirtoneuvotteluita koskevia sääntöjä.

Virallisen anteeksipyynnön lopussa seura kertoi muodon vuoksi, ettei ole enää kiinnostunut pelaajasta, mutta nyt pölyn laskeuduttua Liverpool voi jälleen tavoitella pelaajaa.

Kaikki on siis enää kiinni siitä, pääseekö joukkueet sopuun siirtokorvauksesta. Southamptonin seurajohto on kertonut, ettei tahdo myydä kultakimpalettaan, mutta sillä ei välttämättä ole muuta vaihtoehtoa, koska pelaaja tahtoo pois niin kovasti.