Skyn mukaan Rafa Benítezin Newcastle haluaa West Hamissa ammattiaan harjoittavan Adriánin maalilleen alkavaksi kaudeksi.

Jatkosopimuksen West Hamin kanssa tänä kesänä allekirjoittanut Adrián olisi alustavasti kakkosmaalivahti tällä kaudella, sillä seura lainasi Joe Hartin Manchester Citystä. Lähde kertoo, ettei West Hamia luotsaava Slaven Bilic halua luopua maalivahdistaan ja on valmis tarjoamaan uutta jatkosopimusta, vaikka edellisestä sopimuksesta on aikaa alle kaksi kuukautta.

West Ham on valmis myymään Adriánin vain siinä tilanteessa, jos seura saisi hankittua uuden maalivahdin pikaisella aikataululla.

Adrián siirtyi West Hamiin Betisistä neljä vuotta sitten. Vahti on mukana Espanjan maajoukkueringissä.