Chelsea aikoo tehdä uuden tarjouksen Leicester Cityn keskikenttäpelaaja Danny Drinkwaterista, kertoo The Telegraph.

Lähteen mukaan Leicester on hylännyt tänä kesänä jo yhden Chelsean tarjouksen Drinkwaterista. Lontoolaisseuran hylätty tarjous oli arvoltaan 15 miljoonaa puntaa (noin 16,5 miljoonaa euroa), mutta Valioliiga-mestarit ovat nyt valmiita nostamaan tarjoustaan englantilaispelaajasta jopa 25 miljoonaan puntaan.

27-vuotiaan Drinkwaterin uskotaan olevan kiinnostunut siirtymään Stamford Bridgelle, vaikka hän ei todennäköisesti tulekaan olemaan joukkueen avauskokoonpanon pelaaja. N’Golo Kantén, Tiemoué Bakayokon ja Cesc Fàbregasin uskotaan kaikkien sijoittuvan Drinkwaterin edelle Antonio Conten suunnitelmissa.

The Telegraph myös vahvistaa Chelsean havittelevan vähintään kolmea uutta pelaajaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Sinipaidat ovat Drinkwaterin lisäksi kiinnostuneita vahvistamaan keskikenttäänsä Arsenalin Alex Oxlade-Chamberlainilla ja Evertonin Ross Barkleylla.

Puolustukseen Chelsea pyrkii hankkimaan ainakin yhden uuden laitapuolustajan, sekä mahdollisesti keskuspuolustajan. Southamptonin Virgil Van Dijk on vahvasti yhdistettynä siirtoon pois St. Mary’s Stadiumilta. Chelsea on myös osoittanut kiinnostusta Valencian João Canceloa, sekä Tottenhamin Danny Rosea kohtaan.