Vihoviimeisetkin joukkueet saivat valioliigakautensa käyntiin, kun Manchester United ja West Ham kohtasivat sunnuntain iltaottelussa. Unitedin avaus oli taatusti kannattajien mieleen.

Manchester United oli tehnyt kokoonpanonsa muutaman muutoksen Real Madridille 1-2 hävityn Supercupin loppuottelun jälkeen. Puolustuslinjassa paikkansa ottivat tuolloin eri syistä poissaolleet Eric Bailly, Phil Jones ja Daley Blind ja keskikentälle José Mourinho nosti Juan Matan. Ruotsalaishankinta Victor Lindelöf ei mahtunut tällä kertaa lainkaan kokoonpanoon.

Vieraiden paidassa paluun Valioliigaan teki meksikolaiskärki Javier ”Chicharito” Hernández, jolle stadion oli hyvinkin tuttu. Chicharito kun pelasi Manchester Unitedissa vuosina 2010-2014 (ja pari peliä tuon jälkeenkin lainapestejä odotellessaan). Kotiyleisöltä osansa saivat taatusti myös Manchester Citystä tutut West Ham -hankinnat Joe Hart ja Pablo Zabaleta.

Ottelun alku eteni kotijoukkue Unitedin selvässä hallinnassa, eikä West Ham saanut rakennettua peliä edes vähää alusta. Ensimmäinen kunnon maalipaikka syntyi hieman ennen 18. peliminuutin täyttymistä.

United antoi vapaapotkun nopeasti, ja Henrikh Mkhitarjan vapautti Matan yksin läpi. Joe Hart peitti Matan laukaisukulman, mutta espanjalainen sai kuitenkin pelattua pallon keskustaan Romelu Lukakulle. West Hamin topparit Angelo Ogbonna ja Arthur Masuaku häiritsivät Lukakua sen verran, ettei belgialainen saanut vetoa aikaiseksi.

27. minuutilla Paul Pogba lähetti taidokkaasti Matalle täydellisen syötön maalin edustalle. Mata yritti vielä löytää Lukakua keskeltä, mutta Ogbonna sai siivottua pallon kulmaksi.

Pelikellossa oli 33 minuuttia, kun Manchester Unitedin aktiivisuus palkittiin, ja pitkälti kesän hankintojen ansiosta. Nemanja Matic riisti pallon keskialueella, ja Marcus Rashford spurttasi kohti hyökkäysaluetta. Rashfordin pystysyöttö löysi boksista Lukakun, joka pamautti ensimmäisellä kosketuksella pallon tolpan kautta maaliin.

Lukaku on näin tehnyt maalin molemmissa virallisissa otteluissaan Unitedin pelaajana. Jos tämä ei vielä fanien sydämiä sulata, niin varmemmaksi vakuudeksi hyökkääjä tuuletti osoittamalla Unitedin logoa pelipaidassaan.

Lukakua voi sanoa vahvojen debyyttien mieheksi, sillä hän on onnistunut maalinteossa ensiesiintymisessään kaikissa kolmessa valioliigaseurassaan.

OptaJoe

@OptaJoe
3 - Romelu Lukaku has now scored on his Premier League debut for three different clubs (West Brom, Everton and @ManUtd). Introduction.

Aivan avausjakson lopussa myös West Ham sai ensimmäisen maalipaikkansa. Edimilson Fernandes tykitti kuitenkin loistopaikasta suoraan päin David De Geaa. Laukaus jäi lopulta West Hamin ainoaksi kohti Unitedin maalia koko ottelussa.

Jotain Unitedin ensimmäisen puoliajan hallinnasta kertoo sekin, että se sai avausjaksolla yhdeksän kulmapotkua West Hamin nollaa vastaan. Laukauksia kohti maalia Unitedille kirjattiin kuitenkin vain kaksi, joista toinen siis painui verkkoon.

Unitedilta löytyi vielä yksi vaihde toisella jaksolla

Toisen puoliajan alkuminuuteilla Marcus Rashford väläytteli jälleen huimaa juoksuvauhtiaan. Isäntien hyökkäys käynnistyi rajaheitosta oman rangaistusalueen tuntumasta. Pogba pani pallon Rashfordille pystyyn, mutta Rashfordin takakulmaa tavoitellut laukaus meni kuitenkin metrikaupalla ohi maalin.

52 minuutin pelin jälkeen Romelu Lukaku iski jälleen. Mkhitarjanin vapaapotku löysi rangaistusalueelta hyökkääjäkolossin, joka pukkasi Joe Hartin taakse jo kolmannen maalinsa kahdessa kilpailullisessa ottelussa. 2-0 Unitedille.

Hieman myöhemmin United ja tarkemmin sanottuna Mkhitarjan sai pallon jo kolmannen kerran West Hamin verkkoon, mutta maali hylättiin paitsiona. Toisessa päässä kenttää Marko Arnautovic puski pallon yläriman päälle.

Pelin edetessä United hallinta sen kuin yltyi. Potentiaalisia tekopaikkoja syntyi yhä useammin, ja West Ham oli pinteessä. Toisen puoliajan puolivälin lähestyessä hyvässä pelivireessä ollut Rashford loisti jälleen. Rashford lähetti kauniin kierteisen vedon rangaistusalueen tuntumasta, ja maalin syntyminen jäi vain parista sentistä kiinni. Pallo kimposi takatolpasta maaliviivaa nuollen ulos kentältä.

Seuraavakin hyökkäys oli kaunista katseltavaa. Antonio Valencian keskitys löysi ylös nousseen Daley Blindin, jonka volley meni vain hiukan yläriman yli.

Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa United onnistui maalinteossa kolmannen kerran. Marcus Rashfordin kentällä korvannut Anthony Martial sai nauttia Pogban ja Mkhitarjanin tekemästä esityöstä, ja pani pallon varmasti pömpeliin.

Eikä sekään riittänyt. Varsinaisen peliajan viimeinen minuutti oli jo meneillään, kun oli Paul Pogban vuoro onnistua maalinteossa. Pirteälle Martialille maalisyöttö.

Kotijoukkue Manchester United otti vähintäänkin ansaitun voiton kauden avauksessaan, ja antoi myrskyvaroituksen muille sarjan kärkipäähän veikatuille ryhmille. 4-0 -voitto nosti sen samalla sarjakärkeen tulokasryhmä Huddersfieldin ohi.

Unitedin hyökkäyspeli soljui varsin kauniisti, ja kesän ostokset Matic ja Lukaku saavat varmasti otteillaan fanien suupielet hymyyn. Myös Pogba ja Rashford olivat erinomaisella pelipäällä.

West Hamille puolestaan on nähdyn perusteella helppo ennustaa jälleen hankalaa kautta. Joukkue on paperilla vahvistunut viime kaudesta, mutta Slaven Bilic ei tuntunut oppineen läksyjään tuskaisen viime sesongin jälkeen. Avauspelistä on vaikea löytää juuri mitään positiivista.

Manchester United – West Ham 4-0 (1-0)

1-0 Lukaku (33′)
2-0 Lukaku (53′)
3-0 Martial (87′)
4-0 Pogba (90′)