Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen paketoi Valioliigan avauskierroksen suurseurojen osalta. Kautta aikain ensimmäinen suomalainen valioliigapelaaja sanoo, että Manchester United on onnistunut täsmähankinnoissaan ja oli vakuuttava.

Mixu, mitä sanot Manchester Unitedin avausottelusta?

– Man United oli erittäin kova. (Romelu) Lukaku teki ensimmäisen liigamaalinsa Punaisille paholaisille heti avausmatsissa. Maaliin teki vahvan taustatyön Nemanja Matic. Avauspelin perusteella näyttää siltä, että José Mourinho on iskenyt napakymppiin hankinnoissaan. Sekä Matic että Lukaku ovat täsmähankintoja, jotka ovat sopeutuneet heti Mourinhon kuvioihin, Paatelainen sanoo.

– Sen sijaan kolmas hankinta, toppari (Victor) Lindelöf, oli pahasti pulassa UEFA Supercupissa eikä miestä näkynyt edes kokoonpanossa sunnuntaina. Oliko sitten loukkaantunut vai laitettiinko vielä oppiin? Sunnuntain topparit (Phil) Jones ja (Eric) Bailly olivat sen verran vahvoja, että Lindelöfillä voi olla pitkä matka takaisin avaukseen, kun (Chris) Smallingkin löytyy penkiltä.

– Man United oli todella vahva kotonaan, West Ham oli täysin vastaantulija. Lukaku teki toisenkin maalin eikä hattutemppukaan ollut kaukana. Kentän kingi oli kuitenkin keskikentän Matic. Unitedissa ei heikkoja lenkkejä sunnuntaina ollut, vakuuttava esitys. Murskaluvut olivat ansaitut.

Arsenalin puolustamisessa kysymysmerkkejä

Arsenal aloitti kautensa perjantaina ja voitti huippuviihdyttävässä pelissä Leicesterin 4-3. Mitä tästä jäi käteen?

– Se, että Arsenal on taitava joukkue, joka pystyy parhaimmillaan tekemään paljon maaleja. Niin se on ollut jo pitkään. Mutta tuo peli kertoi myös sen, että puolustamisessa on ja tulee olemaan vaikeuksia. En ymmärrä, miksei Arsenal täydentänyt toppariosastoaan kesällä. Esimerkiksi (Jamie) Vardyn toinen maali oli sellainen, joita ei mestaruudesta haaveileva joukkue saa päästää.

Ottelun voittomaali. Tuliko omat pelivuodet mieleen?

– Heh, heh. No se oli sentterimaali. Pidän (Olivier) Giroudista. Hän on mielestäni erinomainen pelaaja ja hyvä viimeistelijä. En oikein ymmärrä, miksi Arsenal oli valmis päästämään hänet menemään kesällä. Arsenalilla on toki hyökkäykseen arsenaalia, mutta Giroud on ehdottomasti ratkaisuvalmis pelaaja. Hän kiitti taas parhaalla mahdollisella tavalla päästyään kentälle.

Paatelaisen mietteet Chelsean, Liverpoolin, Man Cityn ja Tottenhamin avauskierroksen otteista voit lukea tästä.

Valioliigahistorian ensimmäinen suomalaispelaaja ja Suomen maajoukkueen entinen päävalmentaja Mixu Paatelainen toimii Valioliiga.comin analyytikkona koko kauden ajan. Mixun Special One -palstalla on luvassa kolumneja ja videoita, joissa taktiset huomiot näyttelevät pääosaa (uutinen).