Arsenalin Alex Oxlade-Chamberlain on useiden brittilehtien mukaan ollut jo pitkään Chelsean tähtäimessä. Antonio Conte tahtoisi vahvistaa suppeaa joukkuettaan 24-vuotiaalla englantilaisella, joka hallitsisi monta eri pelipaikkaa italialaismanagerin systeemissä.

Tykkimiesten päävalmentaja Arsène Wenger ei kuitenkaan ole halukas myymään nuorta pelaajaansa toiselle puolen Lontoota.

– Arvostan Oxlade-Chamberlainia hyvin paljon, ja mielestäni hän on yksi parhaista pelaajistamme, jolla on suunta vain ylöspäin. Viime vuoden aikana hän on kehittynyt valtavasti ja itse tahdon hänen jäävän tänne pitkäksi aikaa, kehui Wenger lehdistölle.

– Olen vakuuttunut hänen olevan se englantilainen pelaaja, josta nuoremmat tulevat ottamaan mallia seuraavan kahden vuoden aikana.

Oxlade-Chamberlainin nykyisessä sopimuksessa on enää yksi vuosi jäljellä. Tämä tarkoittaisi sitä, että laitahyökkääjä olisi vapaa lähtemään seurasta ilmaiseksi kauden päätyttyä. Englantilaispelaajan lisäksi Mesut Özil ja Alexis Sànchez ovat samassa tilanteessa sopimustensa kanssa.

Chelsea olisi huhujen mukaan valmis maksamaan Oxlade-Chamberlainista lähes 35 miljoonaa puntaa (noin 39 miljoonaa euroa). Wenger kuitenkin painottaa, että joukkueen laadukas kokoonpano menee seuran talousihanteiden edelle.

– Kyseessä ei ole ideaalinen tilanne meidän taloudellisen puolen hyväksi, ja tilanne vaatii pientä uhrausta, Wenger jatkoi. Vaikka osa pelaajista olisikin sopimustensa viimeisillä vuosilla, se ei tarkoita sitä, etteivätkö he lopulta uusisi näitä sopimuksia. Meillä on silti tämä mahdollisuus ja aiomme tehdä töitä kyseisten jatkosopimusten eteen.