Everton suoritti eilisiltana jo kesän kahdeksannen pelaajasiirtonsa ostaessaan islantilaisen Gylfi Sigurdssonin Swansea Citystä. Keskikenttäpelaajan kerrotaan olevan seurahistorian kallein pelaajahankinta, maksaen liverpoolilaisseuralle 45 miljoonaa puntaa (noin 49,4 miljoonaa euroa).

Everton-manageri Ronald Koeman sanoo joukkueensa tarvitsevan vielä yhden hyökkääjän ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Sinipaidat ovat jo vahvistaneet hyökkäysrivejään Málagan espanjalaishyökkääjä Sandro Ramírezilla, sekä seuran omalla kasvatilla Wayne Rooneylla hänen lähdettyään Manchester Unitedista. Hollantilaisvalmentaja pyrkii kuitenkin suorittamaan vielä yhden pelaajakaupan ennen syyskuun alkua.

– Me tarvitsemme vielä hyökkääjän, sanoi Koeman.

– Kaikki tietävät, että menetimme tänä kesänä Romelu Lukakun. Toimme sisään Wayne Rooneyn, Sandro Ramírezin ja nyt Sigurdssonin, ja ehkä he voivat jakaa maalit keskenään paremmin kuin miten viime kaudella, mutta me tarvitsemme silti vielä yhden hyökkääjän.

– Kun pelaamme tällä kaudella Euroopassa – toivoen että pääsemme pelaamaan Eurooppassa – emme pärjää siellä ja Valioliigassa vain yhdellä tai kahdella hyökkääjällä.

Everton kohtaa Eurooppa-liigan viimeisellä karsintakierroksella kroatialaisen Hajduk Splitin. Ensimmäinen osaottelu pelataan Goodison Parkilla tänä torstai-iltana.