Lähtee, ei lähde. Lähtee, ei lähde. Sitä se on Philippe Coutinhon kohdalla ollut viime viikkoina.

Tuoreimpien tietojen myötä vaaka kallistuu taas lähtee-leirin puoleen. Se tuore tieto nimittäin tulee lehtien sijaan suoraan Barcelonan toimitusjohtajalta, Pep Seguralta.

Segura kertoi paikallisen TV3:n haastattelussa neuvottelujen etenemisestä – ei vain Coutinhon vaan myös Dortmundin Ousmane Dembélén suhteen.

– Me tiedämme, että meidän on vahvistettava joukkuetta. Sen me aiomme tehdä tulevina päivinä, Segura sanoi.

– Meidän on autettava joukkuetta. Olemme lähellä Philippe Coutinhon ja Ousmane Dembélén hankkimista. Neuvottelemme siirtojen yksityiskohdista, mutta en voi sanoa muuta ennen kuin siirrot ovat maalissa. Toivomme, että he päätyvät Barca-paitaan.

Seguralta kysyttiin varmistukseksi, uskooko hän siirtojen toteutuvan.

– Kyllä.

Sekä Liverpool että Dortmund ovat toistaiseksi olleet hyvin vastahakoisia myymisen suhteen. Lehtitietojen mukaan Barcelona on tarjonnut molemmista pelaajista 100 miljoonaa euroa, mutta se ei ole riittänyt. Liverpool jopa julkaisi hiljattain tiedotteen, jossa se sanoi ettei ota enää huomioon uusia tarjouksia.

Molemmat pelaajat taas ovat ilmeisen halukkaita siirtymään. Coutinho on jättänyt siirtopyynnön, kun taas Dembélé on kieltäytynyt harjoituksista. Coutinholta on jäänyt Poolin kauden kaksi ensimmäistä peliä väliin väitetyn selkävamman vuoksi.