Valtava määrä suurkauppoja on saatu kesän siirtoikkunassa jo maaliin, mutta Chelsea-kärki Diego Costan tulevaisuus on yhä ainakin osittain auki. Mestariryhmän manageri Antonio Contella ei Costalle käyttöä ole, ja pelaaja itse on ilmaissut haluavansa palata nimenomaan vanhaan seuraansa Atlético Madridiin.

Atléticon rasitteena on kuitenkin loppuvuoden kattava siirtokielto, joten Costa pääsisi pelaamaan La Liga -seuran riveissä vasta tammikuussa. Jotta pelituntuma pysyisi yllä, voi Atlético olla halukas lainaamaan miehen muualle syyskauden ajaksi.

Deportivo La Coruña ilmaisi jo halukkuutensa Costan lainaan, mutta hyökkääjän muhkea palkka voi kuitenkin vaikeuttaa Deportivon hanketta. Siksi mahdollinen lainapesti voikin toteutua myös Valioliigassa, ja esimerkiksi Evertonissa.

Everton on tehnyt siirtomarkkinoilla isoja hankintoja. Keskiviikkona varmistunut lähes 50 miljoonan euron Gylfi Sigurdsson oli Evertonin kesän seitsemäs ja samalla koko seurahistorian kallein ostos. Silti manageri Ronald Koeman on kertonut, että Everton etsii edelleen hyökkääjää ja vasenta laitapuolustajaa.

Kun Koemanilta kysyttiin torstaina, tulisiko hyökkääjäosastolle kyseeseen viime kaudella 22 maalia tehnyt Costa, ei hollantilaisluotsi peitellyt kiinnostustaan.

 

– Tietysti haluaisimme pelaajia tulevaisuutta varten, mutta jos paras pelaaja on saatavilla lainapestille, niin miksikäs ei? Sopiva pelaaja kelpaa puoleksi vuodeksi, yhdeksi kaudeksi tai kahdeksi vuodeksi, Koeman totesi lehdistötilaisuudessa The Independentin mukaan.

– Meidän on mahdollista saada hyviä pelaajia, mutta se on joskus todella vaikeaa, koska emme pelaa Mestarien liigassa.

 

Toimittajan sana: Ajatus Costan Everton-lainasta ei kuulosta lainkaan hassummalta. Kokenut ja tasonsa näyttänyt maalipyssy voisi hyvin antaa sopeutumisaikaa nuorelle hyökkääjähankinnalle Sandro Ramírezille, eikä lainapesti tulisi varmasti kalliiksikaan.

Syksyn aikana Evertonilla on peliruuhkaa luvassa, sillä Toffeesilla on jo toinen jalka oven välissä Eurooppa-liigan lohkovaihetta ajatellen. Jos ottelusuma selvitetään kunnialla, voi Sandro olla imenyt jo hyvää oppia kevättä silmällä pitäen, eikä uudelle hankinnalle ole tammikuussa välttämättä suurtakaan tarvetta.

Atlético puolestaan saisi hyökkääjälleen arvokasta pelituntumaa, ja Costan maalivireen voisi kuvitella pysyvän Gylfi Sigurdssonin namupassien ansiosta kunnossa.