Liverpoolista Barcelonaan halajava Philippe Coutinho saa tukea West Hamin keskikenttäpelaajalta Michail Antoniolta.

TalkSPORTille puhuneen Antonion mielestä brasilialaispelaajaa ei voi syyttää siitä, että tämä haluaa ottaa askeleen eteenpäin jalkapallourallaan.

– Se ihminen on kunnianhimoinen, se ihminen haluaa tehdä asioita, se ihminen haluaa päästä eteenpäin elämässään. Jos normaalissa työssä olisi mahdollisuus ylenemiseen, sanoisitteko ”ei, ei, ei” – haluan pysyä täsmälleen samassa tehtävässä, jossa nyt olen”?

Antonio sanoo, että pelaajan toimiessa mallikelpoisesti ja ollessa täydellinen palvelija seuran kannalta, on vain yksi vaihtoehto, jos seura ei päästä häntä lähtemään.

– Silloin on vain yksi vaihtoehto. Coutinhon tapauksessa hän jätti siirtopyynnön. Hän teki kaikki mahdolliset asiat, jotka hän saattoi siinä tilanteessa tehdä. Hän pysyi, hän harjoitteli, hän teki töitä kovasti – hän pysyi kaiken ulkopuolella – ja Liverpool sanoo ”ei, me pidämme hänet”.

– Ja sitten hän jätti siirtopyynnön, koska hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Hän on kuitenkin ollut seuralle täydellinen palvelija kolmen tai neljän viime vuoden aikana. Hänelle on tullut mahdollisuus ottaa massiivinen askel, ja seura aikoo pitää hänet siellä. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia noin.

Antonio painottaa, ettei Coutinhon tulisi tuntea syyllisyyttä, koska sopimukset toimivat suojana sekä pelaajalle että seuralle.

– Jalkapalloilijana tarvitset peliaikaa, joten lähdet, jos seura ei halua sinua. Mutta sitten kun seura haluaa pitää sinut ja sinulla on mahdollisuus mennä eteenpäin elämässä, sinun on lähdettävä, koska voit päästä parempiin asioihin käsiksi. Sitä ei voi mitenkään estää.