Viime kaudella täpärästi Valioliigassa säilynyt Swansea koki keskiviikkona massiivisen pelillisen menestyksen, kun joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja Gylfi Sigurdsson myytiin Evertoniin. Swansea kuittasi islantilaisesta lähes 50 miljoonaa euroa, mutta Joutsenille tulee kiire löytää edes jonkinlainen korvaaja vajaan kahden viikon aikana ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Samantasoista on käytännössä mahdotonta löytää.

Ensimmäisenä liikkeenään Swansea teki 12 miljoonan punnan eli noin 13,2 miljoonan euron tarjouksen Hullin keskikenttäpelaajasta Sam Clucasista. Keväällä Valioliigasta pudonnut Hull kuitenkin hylkäsi tarjouksen. Jo aiemmin Burnley oli tarjonnut Clucasista 10 miljoonaa puntaa.

 

26-vuotias Clucas siirtyi Hulliin Chesterfieldistä vuonna 2015 ja on pelannut seuran edustusasussa 86 sarjapeliä. Viime kausi oli Clucasin ensimmäinen Valioliigassa, ja hän teki kauden aikana kolme maalia.

Clucasin urakehitys on ollut varsin vauhdikas, sillä vielä kaudella 2012-2013 hän pelasi viidennellä sarjaportaalla Konferenssissa. Sen jälkeen hän eteni ylöspäin sarjataso per vuosi -tahtia, ja teki myös jokaisessa sarjassa maaleja.

Tarjouksesta kertoneen BBC:n mukaan muita Swansean tavoittelemia pelaajia ovat Manchester Cityn Wilfried Bony, West Bromwichin Nacer Chadli ja Stoken Joe Allen.