Kun jo entuudestaan pelottavan hyökkäyskaluston omannut Manchester City vahvisti alkukesällä rivejään Monacon Bernardo Silvalla, oli selvää, ettei Cityn pelaajaryhmästä puuttuisi luovuutta eikä vauhtia. Kaikkien pelaajien ollessa terveinä kilpailutilanne joukkueessa on suorastaan käsittämättömän kova.

Cityn managerin Pep Guardiolan mielestä runsaudenpula on pelkästään positiivinen juttu. Kausikorttia avaukseen ei ole kellään hyökkäyksen tai keskikentän taiturilla, vaan rotaatiota tullaan näkemään. Kauden avauksessa vaihtopenkillä aloittivat muun muassa Leroy Sané ja Raheem Sterling.

– Toivottavasti pelaajat ymmärtävät, että suurseuroissa ei voi olla vain 11 vakioavaajaa, vaan heidän täytyy kilpailla toisiaan vastaan, Guardiola kommentoi Sky Sportsille.

 

– Brightonissa Leroy ei pelannut alusta lähtien. Hänen vaihtonsa oli ottelun käännekohta ja muutti hyökkäyspäämme dynamiikkaa. Raz (Sterling) käytti myös minuuttinsa hyvin.

– Valioliigassa vaihdosta sisään tulevat kolme pelaajaa ovat todella, todella tärkeitä. Kun pelataan viimeistä 15-20 minuuttia, vastustaja on väsynyt ja olemme juoksuttaneet heitä, voimme heittää kentälle Bernardo Silvan, Razin tai Sanén kaltaisia dynaamisia pelaajia. Jossain toisessa pelissä taas Sergio Agüeron tai Gabriel Jesusin. Siten voimme voittaa otteluita viimeisillä minuuteilla, Guardiola vakuuttaa.

Ennätysmäisesti törsännyt City etsii yhä markkinoilta keskuspuolustajaa. West Bromwich ei ole vielä hyväksynyt tarjousta Jonny Evansista, joten City saattaakin antaa tilaisuuden ”toisena varatopparina” myös omista riveistä löytyvälle pelaajalle. Vaihtoehtoina ovat viime kaudella Valenciassa lainalla pelannut Eliaquim Mangala tai 19-vuotias Tosin Adarabioyo.

– Meillä on tällä hetkellä kolme topparia, sekä Tosin ja Mangala. Mikä on seuralle parhaaksi, Guardiola kysyy retorisesti.