Englannissa keskustellaan lähiaikoina siitä, aikaistaako Valioliiga jo ensi vuonna kesän siirtoikkunan sulkeutumisen ajankohtaa. Tänä vuonna siirtoikkuna sulkeutuu 31.8. eli vasta muutamaa viikkoa kauden alkamisen jälkeen. Suunnitelmissa on, että siirtoaika voisi päättyä ensi vuonna jo ennen kauden ensimmäistä sarjaottelua.

West Hamin leiristä saatiin äskettäin vihje, että ajatusta puoltaa jopa 17 20:stä valioliigaseurasta, joten muutos vaikuttaa hyvin mahdolliselta. Nyt ideaa puoltaa julkisesti myös kesällä eniten törsänneen seuran, Manchester Cityn manageri Pep Guardiola. Siitäkin huolimatta, että City etsii pelaajamarkkinoilta yhä yhtä topparia.

 

– Siirtoikkunan aikaisempi sulkeminen olisi hyvä asia. Aloittaisimme kauden kokoonpanolla, jonka kanssa tekisimme töitä talven siirtoikkunaan saakka, kunnes siirtomarkkinat jälleen aukeavat. Valioliiga saa päättää asiasta, Guardiola sanoi lehdistötilaisuudessa ESPN:n mukaan.

– Kaikki kävisi nopeammin ja spekulaatioita olisi vähemmän, ja kokoonpano olisi ensimmäisestä pelistä lähtien valmis. Nyt jotkut pelaajat saattavat lähteä pois, tai joitain voi vielä tulla sisään.

– Se olisi hyväksi kaikille seuroille, ei vain Englannissa vaan koko maailmassa. Managerit ja seurat toimisivat nopeammin eivätkä odottaisi takarajaa ja vihoviimeistä hetkeä.