Läjäpäin Manchester Unitedille maaleja mättäneen Zlatan Ibrahimovicin viime kausi päättyi valitettavan yllättäen huhtikuussa syntyneeseen polvivammaan. Ruotsalaisen polvi leikattiin keväällä Yhdysvalloissa, ja kauden päätteeksi hän juhli kainalosauvat seuranaan joukkuetovereidensa kanssa Eurooppa-liigan voittoa.

35-vuotiaan elävän legendan toipumisen on aina sanottu edenneen hyvin, ja nyt Zlatan on antanut siitä suoria todisteitakin. Zlatan postasi sosiaaliseen mediaan videon, jossa hän potkaisee nyrkkeilysäkkiä molemmilla koivillaan. Videon kuvatekstissä hyökkääjäkolossi kysyy: ”Kumpi polvi?”

Zlatan Ibrahimović

@Ibra_official
Which knee? @azsportswear #azbyzlatan

Polvivamma oli Zlatanin pitkän ja ansiokkaan uran ensimmäinen vakava loukkaantuminen. Unitedin manageri José Mourinho on todennut, että hän pitää Zlatanille edelleen ovea auki, mikäli hyökkääjä toipuu täyteen pelikuntoon.

– Zlatan osoitti selvästi, että hänen viime kauden saavutuksensa eivät olleet hänelle vielä riittävästi. Hän uskoo, että hänellä on yhä annettavaa. Hän haluaa pelata jalkapalloa korkeimmalla tasolla, joten keskustelemme mahdollisuudesta, että hän voisi pelata meillä kauden toisella puoliskolla, Mourinho totesi taannoin Sky Sportsin mukaan