Chelsea-hyökkääjä Diego Costan siirtosagalle ei loppua näy. Ranskalaisseurat AS Monaco ja Olympique de Marseille ovat London Evening Standardin mukaan valmiita kilpailemaan espanjalaiskärjen pestaamisesta Atlètico Madridia vastaan.

Costa, 28, on tällä hetkellä erittäin monimutkaisen tilanteen keskellä. Pelaaja olisi halukas palaamaan Atlèticoon ennen siirtoikkunan sulkeutumista, mutta espanjalaisseura ei ole valmis maksamaan pelaajasta tarpeeksi saadakseen Chelseaa myymään häntä takaisin.

Atlético on tähän mennessä tarjonnut Costasta vain 26 miljoonaa puntaa (noin 28,4 miljoonaa euroa). Lontoolaisseura tahtoo jäädä Costan kauppaamisesta kuitenkin voitolle ostettuaan hänet kesällä 2014 jopa 32 miljoonan punnan siirtokorvauksella.

Nyt Atlètico on saanut rinnalleen kaksi ranskalaista kilpailijaa. Costan ei uskota olevan kiinnostunut siirtymään La Ligan sijasta Ligue 1:een, mutta Marseillen ja Monacon kiinnostus voi kuitenkin saada espanjalaisseuran nostamaan tarjoustaan Costasta. Atlètico-manageri Diego Simeonen tiedetään kuitenkin olevan halukas hankkimaan entisen hyökkääjänsä takaisin riveihinsä.

Vaikka Costan siirto Atlèticoon toteutuisikin ennen kesän siirtoikkunan sulkeutumista, tulisi pelaajan siirtyä ensin puoleksi vuodeksi lainalle johonkin toiseen seuraan. Espanjalaisjoukkue kärsii tällä hetkellä nimittäin siirtopannasta, joka päättyy tammikuun siirtoikkunan auetessa.

Costan kerrotaan olevan nyt Brasiliassa pitämässä kuntoaan yllä henkilökohtaisen valmentajansa kanssa. Espanjan maajoukkuemies ei kuulu Antonio Conten suunnitelmiin millään tavalla, eikä ole huhujen mukaan tervetullut edes Chelsean ykkösjoukkueen harjoituksiin.

Saavuttuaan Stamford Bridgelle kolme vuotta sitten, Costa on tehnyt yhteensä 52 maalia 86 Valioliiga-ottelussa.