Historian eniten maaottelumaaleja Englannin paidassa tehnyt Wayne Rooney ilmoitti lopettavansa pitkän maajoukkueuransa. (Koko uutinen TÄSTÄ)

31-vuotias Everton pelaaja julkaisi lausunnon asiaa koskien.

Gareth Southgate soitti minulle tällä viikolla ja kertoi, että hän tahtoo minut takaisin Englannin kokoonpanoon tuleviin otteluihin. Arvostin sitä suuresti. Olen jo miettinyt asiaa pitkään ja hartaasti, joten kerroin Garethille, että olen nyt päättänyt lopettaa maajouekkupelit.

– Tämä on todella kova päätös, josta olen keskustellut perheeni, Everton-valmentajani ja lähimmäisteni kanssa. Englannin kanssa pelaaminen on aina ollut erityistä minulle. Jokainen kerta kun minut on valittu pelaajaksi tai kapteeniksi, on ollut suuri kunnia. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet minua.

– Uskon, että nyt on aika lopettaa. Manchesterista lähteminen oli kova päätös, mutta tiedän, että tein oikean ratkaisun palatessani kotiini Evertoniin. Nyt haluan kohdistaa kaiken energiani siihen, että me menestymme.

– Tulen aina olemaan intohimoinen Englannin fani. Yksi suurimmista katumuksistani on se, että en ole saanut olla mukana menestyksekkäässä Englannin arvokisajoukkueessa. Toivottavasti tämän hetkiset pelaajat, joita Gareth ajaa sisään, pystyvät viemään kunnianhimonsa pidemmälle. Toivon, että jokainen asettuisi tämän joukkueen taakse. Jonain päivänä unelmasta tulee totta ja odotan innolla sen kokemista fanina.