Diego Costa pakkaa pian laukkunsa ja matkustaa kotikaupungistaan Lagartosta takaisin Lontooseen, kirjoittaa katalaanilehti Mundo Deportivo.

Lehden mukaan Costan on pakko palata Chelseaan, jotta seura neuvottelee kärjen siirron Atléticoon valmiiksi. Costan mielestä Chelsea ja Antonio Conte ovat kohdelleet häntä väärin ja Costa halusi välttää kaikin mahdollisin tavoin paluun Lontooseen. Chelsea ja Atlético eivät päässeet Costan siirrosta yhteisymmärrykseen kesän siirtoikkunan aikana.

Sen vuoksi Costan on palattava harjoittelemaan seuraan – tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti Chelsean reservimiehistön mukaan. Lontoon asuntonsa myynyt kärki voi siirtoikkunan sulkeutumisestakin huolimatta siirtyä vielä syksyn aikana Atléticon riveihin. Siirtoikkunan loppumisen jälkeen varmistui vain se, ettei hyökkääjä pystyisi pelaamaan syyskautta lainalla muussa seurassa.

Atlético ei olisi voinut muutenkaan rekisteröidä Costaa ennen tammikuuta, joten Espanjan maajoukkuehyökkääjä voisi teoriassa harjoitella syyskaudenkin Atléticossa.

Conte on osoittanut omallakin käytöksellään, ettei varmasti tule peluuttamaan Costaa edes teoriassa syyskauden aikana Chelseassa. Kärki kuitenkin nimettiin Chelsean 25 miehen valioliigamiehistöön vain sen takia, ettei Costa voisi haastaa seuraa oikeuteen.

Chelsea ei liittänyt Costaa Mestarien liigan kokoonpanoonsa tulevan Atlético-siirron myötä.