Tottenhamin Toby Alderweireldin saapui Atlético Madridista Tottenhamiin kesällä 2015. Tuolloin allekirjoitetun sopimuksen jälkeen belgialaispuolustaja ei ole saanut uutta jatkosopimusta, vaikka useat ovat sitä hänelle vaatineet palkkioksi erinomaisista otteista.

Nykyinen sopimus on voimassa kesään 2019 saakka, mutta Alderweireldin agentti Stijn Francis kertoo, että ilman parempaa sopimusta pelaaja saattaa vaihtaa maisemaa hyvinkin pian.

– Kun katsot Tobyn tilastoja, ne ovat todella vakuuttavia. Hän ansaitsee paremman sopimuksen tai hänet tulee päästää siirtymään muualle, Francis kertoo The Sunin mukaan.

– Seitsemän tai kahdeksan suurseuraa ovat kiinnostuneita hänen ostamisestaan. Ei ole olemassa kovin montaa keskuspuolustajaa, jotka voivat pelata kuten hän.

Myös Alderweireld on itse kommentoinut tilannettaan. Heinäkuussa hän sanoi, ettei jatkosopimuksesta ole mitään tiedotettavaa ja nyt Belgian maajoukkuepelaaja kertoi odottavansa tilanteen selviävän lähiaikoina.

– Tulemme näkemään, mitä tapahtuu seuraavien kuukausien aikana, Alderweireld kertoi Sky Sportsin mukaan aiheesta kysyttäessä.