Manchester United näytti kärsivän ennenaikaisesta hyvän olon -tunteesta, kun joukkue matkusti Wiganin vieraaks DW Stadiumille.

Shaun Maloneyn komealla laukauksella otettu kotivoitto on Wiganin ensimmäinen Unitedista. Kertaakaan aikaisemmin ei Wigan ole saanut manchesterilaisilta pistettäkään.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun seura ottaa edes pisteen Manchester Unitedilta. Voitte vain kuvitella mitä se tarkoittaa”, hehkuttaa manageri Roberto Martínez.

Wigan nousee putoamisrajan yläpuolelle ensimmäistä kertaa sitten joulukuun.

Sir Alex Ferguson ei ollut alkuunkaan tyytyväinen omiensa esitykseen. Samassa hän ilmaisi oman tuohtumuksensa ottelun erotuomari Phil Dowdin toimintaan, kun tämä ei tuominnut selkeästä käsivirheestä rangaistuspotkua ottelun aikana.

”Minun täytyy sanoa, että mielestäni Phil Dowdilla oli heikko ilta. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Wigan oli parempi joukkue tänään. Olimme vasta toisia jokaisessa pallossa ja lauoimme vain kerran kohti maalia”, toteaa Fergie.

Paikalliskilpailija Manchester City palasi näyttävään pelikuntoonsa nuijimalla West Bromin kotonaan lukemin 4-0.

Sergio Aguero
iski kaksi maalia, Carlos Tevez ja David Silva maalin mieheen, kun Manchesterin siniset kavensivat eron sarjakärkeen viiteen pisteeseen.

Tevezille maali oli kauden ensimmäinen – samoin oli paikka aloituskokoonpanossa miehen paluun jälkeen.

Manageri Roberto Mancini ei usko seuransa nousevan haastamaan Unitedia mestaruudesta: ”Koska United on fantastinen joukkue ja en usko heidän menettävän enää viittä pistettä. Meille on tärkeää lopettaa kausi hyvin. Tämä on ollut joukkueellemme paras kausi sitten vuoden 1968”.

Edellämainittua tokaisua voi pitää perinteisenä managerien psykologisen sodankäynnin osana, mutta psykologiselle puolelle taitaa mennä myös italialaismanagerin seuraavatkin haastattelun pätkät: ”Kyllä, hän (Mario Balotelli) on valmis pelaamaan Man Unitedia vastaan”.

Mancini vannoi viime ottelun jälkeen, ettei Balotelli tule enää pelaamaan Cityssä tällä kaudella. Lyhyt oli jälleen italialaisen päätösten pitävyys.

Päivän muissa otteluissa QPR voitti 3-0 Swansean ja vahvisti Wiganin tavoin mahdollisuuksiaan pysyä sarjassa.

Wolves sen sijaan kärsi 0-3 kotitappion Arsenalille, ja voi jo asennoitua sarjaporrasta alemmas putoamiseen.