Newcastle ja Sunderland kohtaavat tänään Valioliigan 33. kierroksella. Koillis-Englannin paikalliskamppailu on seurojen kannattajille kauden suurimpia tapahtumia.

Usein derbyt ovat suuressa kuvassa sikäli pienessä roolissa, etteivät ne ratkaise koko kautta. Tällä kertaa tilanne vaikuttaisi olevan toinen. Newcastle on sarjataulukossa sijalla 13. Matkaa putoamisviivaan on melko turvalliset viisi pistettä. Sunderland sen sijaan on tasapisteissä putoamisviivan alla olevan Wiganin kanssa. Lisäksi Black Catseilla on ottelu enemmän pelattuna.

Lähtökohdat otteluun ovat muutoinkin mielenkiintoiset. Newcastlen kuntopuntari näyttää huomattavasti Sunderlandia suurempia lukuja. Viimeisestä kuudesta liigaottelustaan Harakat on voittanut kolme ja hävinnyt kolme. Mukaan toki mahtuu myös karsiutuminen Eurooppa-liigasta Benfican käsittelyssä.

Sunderland on raapinut viimeisestä kuudesta sarjaottelustaan vain kaksi pistettä. Toisaalta puikoissa on uusi manageri Paolo Di Canio, joka tappiollisesta Chelsea-debyytistä huolimatta tuo varmasti joukkueeseen uutta virtaa.

Newcastle on saamassa Steven Taylorin takaisin vahvuuteensa. Hatem Ben Arfa teki paluun jo Benficaa vastaan. Yoann Gouffranin odotetaan myös palaavan kokoonpanoon, mutta Fabricio Coloccini, Davide Santon ja Cheick Tiote ovat sivussa.

Sunderlandin pelaajista Craig Gardner on pelikiellossa otettuaan 10:nnen varoituksensa Chelseaa vastaan. Carlos Cuellarin, Danny Grahamin ja Connor Wickhamin pelikunto on arvoitus.

Joukkueiden aiempi kohtaaminen päättyi 1-1-tasapeliin. Tuolloin Newcastle-pelaajat vastasivat kaikista ottelun maaleista. Yohan Cabaye siirsi Harakat johtoon ennen Demba Ban omaa maalia. Ulosajokin nähtiin, sillä Tiote näki punaista jo 25 minuutin kohdalla.

Sunderland puristaa selkä seinää vasten väkisin ohi. Ottelu päättyy 1-2.

Tänään pelataan myös Stoken ja Manchester Unitedin välinen Valioliiga-ottelu. Lisäksi Chelsea ja Manchester City kohtaavat FA Cupin välierässä.