Sunnuntaina nähtiin tapahtumarikas kierros. Manchester City romahti ja Chelsea menetti johtoaseman lisäajan viimeisellä minuutilla.

Tottenham-Manchester City

White Hart Lanella nähtiin tasainen kamppailu, josta Tottenham lopulta nappasi dramaattisen voiton. Ottelun hahmo oli loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Gareth Bale. Bale alusti Spursin tasoituksen ja laukoi itse viimeisen maalin.

City aloitti ottelun ryminällä ja avausmaali syntyi jo viiden minuutin pelin jälkeen. James Milner tarjoili syötön Samir Nasrille, joka tuikkasi pallon Spursin verkkoon. 27. minuutin kohdalla Nasri sai paikan toiseen maaliin, mutta tuon laukauksen Hugo Lloris torjui. Tauolle mentiin Cityn 0-1 johdossa.

Toisella puoliajalla Tottenham löysi vireensä. Viimeinen vartti oli erityisen synkkä City-vahti Joe Hartille. 75.nnellä minuutilla Clint Dempsey aloitti Spursin nousun. Muutama minuuttia myöhemmin Jermain Defoen komea laukaus ohitti Hartin. Kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Bale vielä naulasi loppulukemiksi 3-1.

Liverpool-Chelsea

Poolin ja Chelsean kamppailusta ei draamaa puuttunut. Ottelun näkyvin pelaaja oli hyvässä ja pahassa Luis Suarez.

Chelsea aloitti maalinteon 26:nnella minuutilla, kun Juan Matan keskitys tavoitti Oscarin pään, joka tuikkasi pallon maaliin. Tauolle mentiin Chelsean 0-1 johdossa.

Toisella puoliajalla Liverpool sai eloa peliinsä, Daniel Sturridgen tullessa vaihdosta kentälle. Kuusi minuuttia myöhemmin Sturridge laukoi Poolin tasoituksen Suarezin syötöstä.

Chelsea vastaus maaliin tuli kuitenkin vain hetkeä myöhemmin. Suarez pelasi palloa kädellään, jonka seurauksena Chelsea sai rangaistuspotkun. Eden hazard sijoitti pallon vasempaan nurkkaukseen ja Blues siirtyi 2-1 johtoon.

Chelsean johto ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti, siitä hei saivat kiittää Suarezia. Kuuden minuutin pituisen lisäajan ollessa lopuillaan ensimmäisen maalin iskenyt Sturridge tarjoili tällä kertaa Suarezille, joka puski pallon Chelsea-vahti Petr Cechin ohitse. Tapahtumarikas ottelu päättyi 2-2 loppulukemiin.

Taistelu europaikoista kiihtyy entisestään, kun kautta on neljä kierrosta jäljellä. Chelsea jatkaa sarjassa kolmantena vain pisteen erolla Arsenaliin. Kaksi pistettä Gunnersia takana odottaa Tottenham. Liverpool jatkaa seitsemäntenä ja pitää haaveet europaikasta elossa.