Manchester Cityn laitapuolustaja Micah Richards odottaa rotaatiota argentiinalaisen Pablo Zabaletan kanssa.

Viime kaudella Richards pelasi vain seitsemän ottelua loukkaantumisen takia. Zabaleta pääsi näin pelaamaan suurimman osan otteluista ja nousi arvojärjestyksessä ohi.

25-vuotiaan englantilaisen kohdalla alkoi pyöriä siitohuhuja. Richardsia oltiin viemässä Serie A:han ja myös useat Cityn kotimaiset kilpailija olivat kiinnostuneita vahvasta ja nopeasta puolustajasta.

Viime kuussa Cityn puheenjohtaja Khaldoon Al Mubarak sanoi, että Richardsin kanssa voidaan keskustella uudesta sopimuksesta.

Richards on sanonut haluavansa pelata koko uransa Cityssä mutta haluaa ensin voittaa valmentaja Manuel Pellegrinin luottamuksen. Ennen kuin laittaa nimensä uuteen sopimuspaperiin.

”Minulla on kaksi vuotta sopimusta jäljellä ja Zabaleta pelasi todella hyvän kauden,” Richards sanoo.

”Hän on uskomaton mutta huippujoukkueissa on aina kilpailua. Edellisellä kaudella me voitimme mestaruuden ja minulla oli hyvä kausi. Olen tyytyväinen, että olen taas kunnossa,” hän jatkaa.

”On hienoa kuulla puheenjohtajan sanovan noin. Olen ollut tääl 14 vuotiaasta lähtien ja tunnen seuran varmaan paremmin kuin kukaan muu pelaaja. Tärkein asia on kuitenkin päästä pelaamaan,” puolustaja kommentoi Al Mubarakin puheita.

”Pelejä on paljon, enkä usko pelaavani jokaista ottelua. Yksi syy siihen miksi voitimme liigan oli minun ja Zaban välillä toimiva rotaatio. Jos se toimii tälläkin kaudella, olen tyytyväinen.

”Uusi manageri on tullut ja haluan nähdä hänen ideansa ja mitä hän pystyy tekemään,” Richards sanoi Cityn Aasian kiertueelta.

”Minä haluan olla täällä. En ymmärrä miten jotkut pelaajat haluavat lähteä. Jokainen pelaaja haluaa pelata ja jos minä pystyn tekemään sen täällä niin se olisi loistavaa.”

Lähde: Skysports