Cristiano Ronaldon hallussa ollut maailmanennätys-siirto on rikkoutunut. Gareth Bale siirtyy Real Madridiin noin sadan miljoonan euron arvoisella siirtosummalla. Espanjalaisseura tiedotti asiasta verkkosivuillaan. Balen sopimus on kuusivuotinen. Viikkopalkka nousee 351 000 euroon.

– Monet pojat sanovat, että heidän unelmansa on pelata lapsuutensa suosikkijoukkueessa. Mutta tämä todellakin on unelmani, Bale sanoi.

Bale aloitti uransa ammattilaisuransa vuonna 2006 Southamptonissa, missä walesilainen pelasi laitapuolustajana. Vuonna 2007 laituri siirtyi Tottenhamiin 12 miljoonan euron siirtosummalla. Bale tehtaili kuuden vuoden aikana Spursin paidassa 42 maalia 146 ottelussa.

– Haluan kiittää kaikkia (Tottenhamissa): puheenjohtajaa, hallitusta, henkilökuntaa, valmentajia, pelaajia ja kaikkein eniten faneja. Toivon, että he ymmärtävät tämän mahdollisuuden urallani.

Viime kaudella Bale siirrettiin kenttäryhmityksessä keskemmälle, missä hän viimeistään nousi hyvästä pelaajasta erinomaiseksi. 24-vuotias iski 33 ottelussa 21 maalia ja antoi yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Kauden päätteeksi hänet valittiin Valioliigan Vuoden pelajaaksi ja Valioliigan Vuoden nuoreksi pelaajaksi.

– Tottenham on aina sydämessäni, ja tämä kausi on heille varmasti menestyksekäs.