FA Cupin kuudennella kierroksella nähdään viime kauden finaalin uusinta, kun Manchester City ja Wigan kohtaavat Etihad Stadiumilla. Wigan voitti FA Cupin viime kaudella Ben Watsonin loppuhetkien maalilla. Voimasuhteet ovat muuttuneet sen jälkeen, sillä pyttyä nostanut Wigan putosi viime kauden päätteeksi Valioliigasta Mestaruussarjaan.

Brighton ja Hull kohtaavat maanantaina viidennen kierroksen ottelussa. Otteluparin voittaja kohtaa kotikentällään Sunderlandin. Sunderlandin manageri Gus Poyetilla on siis mahdollisuus kohdata edellinen seuransa, mikäli Brighton etenee kuudennelle kierrokselle.

Ainoassa Valioliiga-joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa mittelevät Arsenal ja Everton. Arsenal eteni kuudennelle kierrokselle voittamalla Liverpoolin 2-1-lukemin. Everton puolestaan kaatoi Swansean 3-1-lukemin.

Neljännessä ottelussa nähdään mahdollisesti Sheffieldin paikalliskamppailu. Sheffield United eteni puolivälieriin voittamalla Nottinghamin 3-1-lukemin. Sheffield Wednesdayn ja Charltonin ottelu jouduttiin perumaan viime lauantaina heikkojen olosuhteiden vuoksi.

Otteluparit

Arsenal-Everton
Brighton/Hull City-Sunderland
Sheffield United-Sheffield Wednesday/Charlton
Manchester City-Wigan