Mestaruussarjassa pelaava Brighton & Hove Albion on nimittänyt Sami Hyypiän seuran manageriksi kolmivuotisella sopimuksella.

Hyypiä on ollut työttömänä huhtikuusta lähtien, kun Suomen ex-maajoukkuepelaaja sai potkut Bundesliigan Leverkusenin peräsimestä.

– Olen todella innoissani tästä nimityksestä. Brighton on kunnianhimoinen seura ja olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, Hyypiä kommentoi seuran verkkosivuilla.

– Kävin laajamittaiset keskustelut puheenjohtaja Tony Bloomin ja toimitusjohtaja Paul Barberin kanssa. Olen tutustunut seuraan läpikotaisin ja olen todella vakuuttunut näkemästäni.

– Olen myös tutustunut Amex Stadiumiin ja seuran uuteen harjoituskeskukseen. Ne ovat parhaimpien joukossa mitä olen nähnyt koko maailmassa.

Hyypiä vahvistaa valmennustiiminsä ennen kauden alkua. Nathan Jones jatkaa nykyisessä tehtävässään valmennusryhmässä.

Hyypiän valmennusura alkoi Suomen maajoukkueen sekä Leverkusenin apuvalmentajana ennen pestiään Leverkusesin päävalmentajana.

Mittavalla peliurallaan Hyypiä pelasi aikuisten tasolla yli 700 ottelua. Yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista edusti Suomen maajoukkuetta yli 100 kertaa.