Sky Sportsin tietojen mukaan Didier Drogba saattaa palata ensi kaudella Chelseaan pelaajavalmentajan roolissa. 34-vuotiaan Norsunluurannikon maajoukkuepelaajaan sopimus Galatasarayn kanssa päättyi hiljattain ja hyökkääjä on yhdistetty viime aikoina Juventuksen riveihin. Drogba on kuitenkin ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa vuonna 2007 päättynyttä yhteistyötään José Mourinhon kanssa.

Chelsean peräsimeen vuosi sitten palannut Mourinho osti Drogban Chelseaan kesällä 2004 Marseillen riveistä. Kaksikko voitti yhdessä kuusi pokaalia, joihin sisältyi debyyttikauden Valioliiga-mestaruus.

Drogba jatkoi Chelseassa myös Mourinhon lähdettyä. Hyökkääjä voitti keväällä 2012 Mestarien liigan viimeisellä kaudellaan lontoolaisten paidassa. Kokonaisuudessaan Drogba pelasi yhteensä 341 ottelua Bluesin riveissä ja viimeisteli 157 maalia.

Drogba edusti Norsunluurannikkon maajoukkuetta sunnuntaina päättyneessä Brasilian MM-turnauksessa, muttei onnistunut maalinteossa. Norsunluurannikon tie päättyi kisoissa alkulohkoon.