Manchester City on ilmoittanut verkkosivuillaan tehneensä viiden vuoden jatkosopimuksen seuran kapteenin Vincent Kompanyn kanssa. Uusi sopimus pitää 28-vuotiaan Belgian maajoukkueen puolustajan Etihadilla vuoteen 2019 saakka. Aiemmin pitkän jatkosopimuksen Cityn kanssa tekijät Aleksandar Kolarov, Samir Nasri ja David Silva.

– Kun saavuin Cityyn vuonna 2008, en olisi voinut edes kuvitella, että voisimme saavuttaa tämän menestyksen. Matkani Manchesterissa on kuitenkin vasta alussa.

– Joukkueemme on vahvempi kuin koskaan. Jokaiselta pelipaikalta löytyy kilpailua ja pukukoppi on täynnä motivoituneita ihmisiä, jotka haluavat tehdä yhdessä historiaa.

Kompany saapui Cityyn kesällä 2008 Bundesliiga-seura Hamburger SV:n riveistä. Belgialainen on pelannut kaikki kilpailut huomioiden yli 240 ottelua Citizensien paidassa. Kompany on voittanut tähän mennessä Cityssä FA Cupin, Liigacupin ja kaksi Valioliigan mestaruutta.

Toimittajan sana

Kompany on ollut jo pitkään Cityn kasvot. Kokenut belgi johtaa joukkueen puolustuslinjaa mestarin elkein ja ihastuttaa Etihadin yleisöä oikea-aikaisilla liukutaklauksillaan ja syötönkatkoillaan. Lisäksi Kompany on nähnyt omin silmin Cityn nousun Euroopan korkeimmalle huipulle.

Sopimuksensa päätyttyä Kompany on 33-vuotias. On siis mahdollista, että belgialaistoppari kipparoi koko loppu-uransa Citizensiä.