Louis van Gaalin valmentama Manchester United hakee edelleen kauden ensimmäistä voittoaan, tahmeiden otteiden jatkuttua vierailulla Sunderlandin kotikentällä. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja myös Black Cats onnistui luomaan uhkaavia tilanteita. Avausmaalista vastasi kuitenkin United 17. peliminuutilla. Antonio Valencian syöttö löysi maalinedustalle nousseen Juan Matan, joka tälläsi pelivälineen Vito Mannonen taakse.

Sunderlandin tasoitus syntyi kulmapotkusta, kun ottelua oli 30 minuuttia takana. Sebastian Larsson keskitti, ja Jack Rodwell puski ensimmäisen maalinsa uuden seuransa väreissä.

Toisella puoliajalla ei enää maaleja nähty, joten Sunderland ja United jakoivat pisteet lukemin 1-1.

Toimittajan sana

Manchester Unitedin peli ei näytä toistaiseksi valmiilta. Van Gaalin uusien taktiikoiden sisäänajo kestää aikansa, minkä lisäksi kokoonpanosta puuttui Luke Shaw’n, Ander Herreran ja Michael Carrickin kaltaisia avainpelaajia. Varsinkin Tom Cleverleyn ja Darren Fletcherin muodostama kaksikko keskikentän pohjalla kärsi helpohkoista pallonmenetyksistä. Kokonaisuudessaan joukkue näytti siltä, että siirtomarkkinoilla on vielä tehtävää.

Sunderlandille tasapeliin venyminen Unitedia vastaan oli mainio saavutus. Erityisesti toisella puoliajalla Black Cats onnistui luomaan hyviä tilanteita ja hallitsemaan pelitapahtumia. Jos sama peli-ilme jatkuu viikon päästä alavireistä Queens Park Rangersia vastaan, on avausvoitto lähellä.