FA Cupin pelit olivat kolmannen kierroksen osalta vähemmän yllättäviä kuin aiemmin on totuttu näkemään. Alasarjoissa pelaavat seurat jäivät täysin parempiensa jalkoihin ja yllätykset olivat vähissä. Pienen sellaisen järjesti kuitenkin Sheffield United.

Berahino löysi kadonneen vireensä

West Bromwichin Saido Berahinolla oli ennen tammikuuta pitkä kuiva kausi takana. 21-vuotias englantilaishyökkääjä ei ollut osunut yhdeksään otteluun, mutta uudenvuodenpäivänä putki katkesi West Hamin vieraana.

FA Cupin kolmannella kierroksella Berahino kuivan kautensa päihittänyt Berahino oli omaa luokkaansa. Nuorukainen takoi Baggiesien avauspelissä Gatesheadia vastaan yhteensä neljä maalia, mikä on mitä tahansa seuraa vastaan kova suoritus. Vaikka kyseessä oli alasarjaseura, voi tämän kaltainen esitys nostaa Berahinon takaisin alkusyksyn vireeseen.

Berahinon herääminen tuli juuri oikeaan aikaan. Tällaiset esitykset ovat oivia näyttöjä suuremmille seuroille. Liverpool ja Tottenham ovatkin jo ehtineet osoittaa kiinnostusta lupaavaa hyökkääjää kohtaan. Näistä molemmillakaan ei ole yhtä pelaajaa lukuunottamatta (Daniel Sturridge ja Harry Kane) tehokkaita viimeistelijöitä riveissään. Tony Pulis on kuitenkin asettanut Berahinon hintalapun korkealle, joten nähtäväksi jää suostuuko kukaan seura maksamaan 25 miljoonaa miehestä.

Sheffield United pudotti QPR:n laulukuoroon

Ykkösliigassa pelaava Sheffield United vastasi monen silmään kierroksen suurimmasta yllätyksestä pudottamalla Valioliigaan täksi kaudeksi palanneen Queens Park Rangersin ulos kyseisistä karkeloista. Yllätys ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin päällepäin näytti, sillä Blades on ollut viimeisissä Cup-kilpailussa todella menestyksekäs.

Viime kevään FA Cup oli ensimmäinen osoitus Sheffieldin potentiaalista. United hilasi tuolloin itsensä ensimmäiseltä kierrokselta aina välieriin saakka. Tuolloin myös arpaonni suosi toki joukkuetta, mutta matkan varrella kaatui edellisenäkin keväänä kaksi Valioliiga-seuraa (Aston Villa ja Fulham).

Edellisen kauden menestys on näkyi myös syksyllä, sillä Sheffield eteni myös Liigacupissa välierävaiheeseen. Tähän mennessä joukkue on pudottanut jo West Hamin ja Southamptonin. Tässä kuussa nähdään riittävätkö Bladesien rahkeet myös Tottenhamin kellistämiseen. Ihan viimeisten kilpailujen saavutuksia katsoessa huomaa, ettei Sheffieldin voitto ollut sarjatasoista huolimatta järin yllättävä. United on todistanut vahvuutensa cup-joukkueena ja heille voidaan povata myös tänä keväänä menestystä

Valioliiga-joukkueiden ylivoimaisuus alasarjojen seuroja vastaan näkyi

Sarjaportaiden tasoerot näkyivät kolmannella kierroksella melko räikeästi. Varsinkin Valioliiga-joukkueet murskasivat surutta heikompansa. West Bromwich murjoi Gatesheadin 7-0, Crystal Palace Doverin 0-4 ja Swansea Tranmeren 2-6. Karut lukemat kertovat, ettei ykkösliigasta alaspäin pelaavilla joukkueilla ollut juurikaan saumoja pärjätä ottelupareissaan.

Kaikkien alasarja-seurojen maalierot eivät kuitenkaan olleet yhtä heikkoja poikkeuksia löytyi. Mainitsemisen arvoinen on Walesin vanhin ja koko maailman kolmanneksi vanhin seura Wrexham. Walesilaisjoukkue johti toisella jaksolla Stokea ja oli lähellä siirtää ratkaisua uusintaotteluun. Vasta Steven Irelandin kaksi maalia aivan ottelun loppuhetkillä ratkaisivat Pottersille jatkopaikan. Toisin sanoen konferenssitason seura oli lähellä yllättää Valioliigan keskikastin joukkueen. FA Cupissa kaikki on mahdollista.