Sky Sportsin tietojen mukaan Liverpoolin keskuspuolustaja Mamadou Sakho saattaa olla sivussa pelikentiltä jopa kuukauden päivät.

Sakho loukkasi nivusensa Liverpoolin FA cupin puolivälieräottelussa Blackburnia vastaan viime keskiviikkona. Pelaaja on käynyt kuvauttamassa vammansa ja alustavien tietojen mukaan hän on sivussa maanantai-illan Valioliigan ottelusta Newcastlea vastaan. Jos Sakho on todella sivussa kuukauden, häneltä jää väliin myös sunnuntain FA cupin välieräottelu Aston Villaa sekä sarjapelit West Bromwichia, Hullia ja QPR:aa vastaan.

25-vuotias Sakho siirtyi Liverpooliin PSG:stä vuonna 2013 vajaan 25 miljoonan euron suuruisella siirtokorvauksella.

Toimittajan arvio:

Sakho on kuulunut viime ajat Brendan Rodgersin luottopelaajiin Liverpoolin alakerrassa. Ranskalaisen loukkaantumisen myötä Rodgers nostanee avaukseen kroatialaistoppari Dejan Lovrenin, joka siirtyi täksi kaudeksi joukkueeseen Southamptonista. Tällä kaudella jo kosolti vastuuta saanut Lovren muodostanee alakerran kolmikon jatkossa yhdessä Martin Skrtelin ja Emre Canin kanssa.