Jermain Defoe saattaa pian täyttää jonkun onnellisen kannattajan unelman, kun Sunderland-hyökkääjä etsii nettihakemuksella henkilökohtaista avustajaa itselleen, perheelleen ja lemmikeilleen. Työntekijän tehtävälista on tosin kohtuullisen haastava.

Töihin palkattavan henkilön vastuulla on muun muassa Defoen kansainvälisen brändin kehittäminen, perheen jääkaapin täyttäminen ja iPhone-sovellusten kehittäminen.

Työntekijän pitää olla Defoen tavoitettavissa vuorokauden ympäri ja häneltä vaaditaan korkeimman tason luottamuksellisuutta sekä tehtävien täyttämistä tarkoissa määräajoissa.

Noin 80 000 euron viikkopalkkaa tienaava Defoe tarjoaa avustajalle 70 000 – 80 000 euron vuosipalkkaa.

Defoen hakemuksessa kandidaatilta vaaditaan seuraavaa: ”managerin (Defoen) ja perheen yksityisten, sosiaalisten ja työasioiden aikatauluttamista ja organisointia. Julkisten esiintymisten järjestämistä, matkajärjestelyistä huolehtimista ja työskentelemistä valituissa liikeasioissa sekä päivittäisten reittien ylläpitämistä.”

Ihanteellisesti avustajan tulisi myös: ”luoda globaali brändi Jermain Defoen nimelle, kasvattaa tietokantaa Defoen omilla verkkosivuilla, Twitterissä, Facebookissa sekä muualla sosiaalisessa mediassa. Lisäksi pitäisi lisätä näkyvyyttä mediassa ja luoda omia iPhone-sovelluksia.”

Luonnollisesti työhön kuuluu Defoen kasvien kastelusta huolehtiminen sekä talon siistinä pitäminen. Perheenjäsenten syntymäpäiväjuhlien, joulujuhlien ja ja muiden juhlien suunnittelu on myös tehtävälistassa.

Defoe hoiti omat työnsä kunnialla tiistai-iltana. Hyökkääjä teki hattutempun, kun Sunderland pudotti Exeterin Liigacupista 6-3-lukemin.

Lähteet: BBC, The Guardian