Englannin liigacupin välierät korkattiin käyntiin tiistaina, kun Stoke toivotti tervetulleeksi Britannia Stadiumille Liverpoolin.

18. minuutilla Liverpool sai ensimmäisen kerran jobinpostia, kun Philippe Coutinho joutui jättämään kentän takareisivamman vuoksi. Vartti myöhemmin myös Dejan Lovren tuli vaihtoon takareittään pidellen.

Loukkaantumisista huolimatta Liverpool pääsi avaamaan ottelun maalihanat. Joe Allen jatkoi pallon boksin sisällä komeasti Jordon Ibelle, jolla ei ollut ongelmia viimeistelyssä. Ensimmäisellä puoliajalla laukaukset menivät vierailijoille 1-4-lukemin. Stoke hallitsi palloa kuitenkin peräti 64-prosenttisesti.

Toisella puoliaika meni pääasiassa Stoken painostaessa. Viimeinen palkinto jäi kuitenkin saamatta, vaikka varsinkin Xherdan Shaqiri oli vaiheittain kovallakin pelipäällä. Jonathan Walters pääsi aivan lisäajan lopuilla potentiaaliselle maalintekopaikalle, mutta tämäkin laukaus suuntautui lopulta ohi maalin.

Liverpoolille 0-1-voitto ensimmäisestä osaottelusta. Toinen osaottelu pelataan Anfieldilla 26. tammikuuta.

Stoke-Liverpool 0-1 (0-1)

0-1 Jordon Ibe (37.)